Varkaat veivät kesäherkkuja – toinen kaksikko yritti tunkeutua omakotitaloon

Oulun poliisin mukaan tuleva kesä näkyy anastetussa omaisuudessa. Oululaisesta kaupasta vietiin muun muassa jäätelöä. Yli-Iissä koetettiin murtautua tiistain ja keskiviikon välisenä yönä asuttuun omakotitaloon. Omistaja sai häädettyä tekijät, joita poliisi ei ole vielä tavoittanut.

varallisuusrikokset

Oulun Tokmannin kauppaliikkeen tiloihin tunkeuduttiin tiistai-iltana noin kello 22.

Nuori tekijäkaksikko sai poliisin mukaan vietyä ainakin jäätelöä ja alkoholittomia virvokkeita.

Liikemurrosta ilmoittanut henkilö näki kahden nuoren miehen poistumassa aidan yli. Poliisi tavoitti myöhemmin teosta epäillyt 24- ja 23- vuotiaat oululaiset miehet, jotka otettiin kiinni. Heitä epäillään varkausrikoksista.

Oulun poliisi toteaakin, että kesä näkyy nyt jo myös anastetun omaisuuden laadussa.

Omistaja sai hätistettyä murtovarkaat

Yli-Iin Tikkatiellä yritettiin murtautua omakotitaloon tiistain 26.5. ja keskiviikon 27.5. välisenä yönä.

Asunnon omistaja heräsi ulkoa kuuluvaan kolinaan. Ulko-oven ikkuna oli lyöty rikki.

Omistaja onnistui kuitenkin häätämään autolla liikkeellä olleet tekijät, jotka olivat yrittäneet murtautua myös pihalla olevaan autotalliin.

Poliisin mukaan autolla oli ollut liikkeellä ainakin kaksi miestä. Asiaa tutkitaan törkeän varkauden yrityksenä ja kotirauhan rikkomisena.

Poliisi pyytää tapahtuneen nähneitä tai siitä jotain tietäviä ilmoittamaan tietonsa Oulun poliisin vihjepuhelimen numeroon 0295 416 194.