Nikke Ankara palaa keikkalavoille

Lahtelaisräppäri julkaisee uusia biisejä ja heittää kesällä ainakin yhden keikan. Talvella artisti oli jo lopettamassa musiikin tekemistä henkilökohtaisten ongelmien vuoksi.

musiikki
Nikke Ankara.
Tuija Veirto / Yle

Rap-artisti Nikke Ankara palaa keikkalavoille heinäkuussa Summer Up -festivaalien päätöspäivänä. Kyseessä on toistaiseksi Ankaran ainoa kesäksi varmistunut esiintyminen.

Vuoden vaihteessa uutisoitiin Nikke Ankaran, oikealta nimeltään Niiles Hiirolan, katoamisesta ja musiikki-uran loppumisesta. Henkilökohtaiset ongelmat selättänyt 24-vuotias artisti palaa yleisön eteen kotikaupungin kesäfestivaalissa.

– Niin läheiset, ystävät kuin koko kotimainen hiphop-skene ovat iloisia ja helpottuneita siitä, että Nikke on taas kunnossa ja valmis astumaan yleisön eteen, sanoo Summer Up -festivaalin johtaja Martin Mustonen tiedotteessa.

Tänään julkaistaan uudet biisit

Ankara julkaisee tänään keskiviikkona 27.5. Spotifyssa uutta musiikkia. Paluukeikalla tullaan siis kuulemaan uutta tuotantoa Ankaralta. Musiikkivideot julkaistaan perjantaina.