1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Valkolakki päähän Kalifornian high schoolissa

Päättäjäispäivänä yksi San Pasqual High Schoolin oppilaista haluaa käyttää suomalaista ylioppilaslakkia perinteisen neliömäisen tupsupäähineen sijasta.

Waltteri Vakki valmistuu San Pasqual High Schoolista Kuva: Kati Vakki

Amerikkalaisen high schoolin valmistujaispäivään kuuluu monia pitkäaikaisia perinteitä, havaittavimpina Edward Elgarin Pomp and circumstance -marssin pätkä sekä valmistuvien diplomit, viitat ja neliskulmaiset akateemiset päähineet.

Eteläisen Kalifornian San Pasqual High Schoolissa tummien tupsulakkien sekaan pujahtaa päättäjäispäivänä poikkeus, suomalainen ylioppilaslakki.

Kyl sitä työtä on ollut ihan kohtuullisesti nämä neljä viimeistä vuotta.

Waltteri Vakki

Valkolakin laittaa päähänsä San Pasqualin päättävä Waltteri Vakki.

– Olen asunut täällä melkein koko elämäni, mutta aina pitänyt itseäni suomalaisena. Suomessa on iso kunnia saada ylioppilaslakki, ja halusin tietty saada ylioppilaslakin, ihan niin kuin vanhempanikin aikoinaan, Waltteri kertoo.

Pikkupoikana matkaan

Waltteri lähti Yhdysvaltoihin 4-vuotiaana, kun perhe muutti sinne Turusta isän työkomennuksen vuoksi.

Työkeikan piti alunperin olla kaksivuotinen, mutta nyt perhe asuu USA:ssa viidettätoista vuotta. Asuinpaikka on Escondido San Diegon lähellä. Perheen molemmat pojat ovat käytännössä varttuneet Amerikan mantereella.

Perheessä puhutaan suomea, mutta keskenään pojat Waltteri ja nuorempi veli Oskari juttelevat englanniksi. He viettivät pienempinä pitkiäkin aikoja kesälomillaan Suomessa, joten elävä kieliyhteys oli kasvuiässä tarjolla tätäkin kautta.

Valkolakki viitan alla

Ylioppilaslakin Waltteri sai isoäidin postittamana Suomesta, perinteinenkin amerikkalainen valmistujaispäähine hänellä on. Haastattelua tehdessä Waltteri ei vielä tiennyt, mitä koulussa valkolakista sanotaan.

– Se onkin hyvä kysymys. Ehkä minun täytyy salakuljettaa lakki päättäjäisjuhliin sen pitkän viitan alla, Waltteri pohtii.

High school on työntäyteistä aikaa

Waltterin äiti Kati on käynyt koulunsa ja opiskellut Suomessa. Hän kertoo, että amerikkalaisella lukiolaisella tuntuu olevan paljon enemmän töitä kuin hän muistaa omilta lukioajoiltaan.

Koulutyön lisäksi erityisesti vaativimmilta kursseilta siunaantuu roimasti kotityötä.

– Kyl sitä työtä on ollut ihan kohtuullisesti nämä neljä viimeistä vuotta, sanoo Waltterikin.

Yliopistoihin pyrkiessä akateemisten meriittien lisäksi muut harrastukset ja aktiviteetit, esimerkiksi koulun kerhojen ja orkesterin jäsenyys painavat. 

Lisäksi koululaisilta odotetaan tiettyä määrää vapaaehtoistyötä. Waltteri on työskennellyt sepän pajalla, siivonnut, korjannut, opastanut ja oppinut taitavaksi takojaksi.

Jatkopaikka katsottuna

Waltterin jatkokoulutuspaikka on selvä. Hän oli joskus elätellyt ajatusta tulla opiskelemaan sepänhommia Mynämäen käsi- ja taideteollisuusopistoon, mutta päätyi lopulta yliopiston kannalle. Hän aloittaa geologian opinnot San Diego State Universityssä loppukesästä.

Waltterin päättäjäiset ovat 3. kesäkuuta.