Kuopiosta löytyi hillittömän suuri korvasieni – katso kuvat

Korvasieniä on löytynyt tänä keväänä huomattavasti paremmin kuin vuosi sitten. Parhailta paikoilta on löytynyt korvasieniä runsaasti ja kokoakin myrkyllisellä herkuilla on ollut.

luonto
Suuri korvasieni keittiövaa'alla.
Sirpa Leinonen

Korvasienten ystävillä on ollut hyvä kevät, sillä sää on suosinut sieniä ja sato on ollut runsas.

Kuopiossa Pekka Leinonen onnistui löytämään korvasienen, joka painoi yli 850 grammaa. Sieniasiantuntijan mukaan korvasienen kasvaminen näin suureksi ei ole tavallista, mutta ei myöskään erityisen harvinaista.

– Olen kuullut yli kilon painoisista. Korvasieni kasvaa suureksi, kun on lämmintä ja kosteaa ja tarpeeksi syötävää maassa, toteaa museomestari Pertti Salo Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.

Korvasienet käyttävät ravinnokseen kariketta, jota on runsaasti esimerkiksi hakkuuaukeilla.

Hyvän korvasienisadon on saanut lähes kotipihastaan myös keiteleläinen Tuuli Jääskeläinen. Jääskeläinen on kova sienestämään, vaikkei hän edes itse syö sieniä. Hänen mukaansa korvasienikausi alkaa olla ohi.

– 146 kiloa on jo keritty kerätä, että eiköhän se riitä. Suurin osa on myyty ja osa lahjoitettu vähän vanhemmille ihmisille, jotka eivät metsään pääse, Jääskeläinen kertoo.

Korvasieni on myrkyllinen sieni, joka pitää käsitellä oikein, ennen kuin sen voi syödä turvallisesti.