Päivähoito-oikeutta rajataan, luokkakoot kasvavat, koululaisille on tulossa tunti liikuntaa päivässä

Uusi hallitusohjelma on karua luettavaa sekä päiväkoti-ikäisten että koululaisten perheille. Säästöjä etsitään muun muassa rajaamalla päivähoito-oikeutta puolipäiväiseksi ja luopumalla koulujen luokkakokojen pienentämiseen tarkoitetuista avustuksista.

politiikka
Lapset värittävät päiväkodissa
Marianne Mattila / Yle

Uusi hallitus rajaa subjektiivista päivähoito-oikeutta puolipäiväiseksi silloin, kun toinen vanhempi hoitaa toista lasta kotona. Päivähoito-oikeus muuttuu puolipäiväiseksi myös silloin, kun vanhempi on työttömänä. Säästöä arvioidaan tulevan 24 miljoonaa euroa vuodessa. Muutos voisi tulla voimaan jo ensi vuoden alusta.

Päiväkotien ryhmäkoot saattavat suurentua. Hallituksen ehdotuksen mukaan yli 3-vuotiaiden lasten ryhmässä voisi olla kahdeksan lasta yhtä hoitajaa kohden. Nyt lapsia voi olla seitsemän yhtä hoitaaja kohden. Muutos edellyttää kuitenkin päivähoitoasetuksen muutosta.

Kouluissa luokkakoot suurenevat jälleen, sillä hallitus luopuu ryhmäkoon pienentämiseen tarkoitetuista avustuksista. Säästöä lasketaan tulevan 30 miljoonaa euroa vuodessa. Myös muista yleissivistävän koulutuksen laadun parantamiseen tarkoitetuista avustuksista karsitaan. 10 miljoonan vuosisäästöt iskevät muun muassa koulujen kerhotoimintaan ja koulutukselliseen tasa-arvoon.

Jotain hyvääkin koululaisille on luvassa. Hallitus ehdottaa kouluihin tuntia liikuntaa päivässä. Lisäksi kieliopintoja suunnitellaan aloitettavaksi aikaisemmin.