Työn perässä voi muuttaa muuallekin kuin Helsinkiin – Katso alakohtaisesti minne

Työttömyydestä huolimatta osa yrityksistä ei löydä tarpeeksi työntekijöitä. Yle keräsi tietoja aloista, joilla on samaan aikaan työttömyyttä ja työvoimapulaa. Eniten töitä olisi tarjolla pääkaupunkiseudulla, mutta tiettyjen alojen taitajat työllistyisivät myös Länsirannikolle ja Lappiin.

Kotimaa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Työpaikat: pulaa ja ylitarjontaa

Valitse ammatti yltä, näet työvoimatilanteen eri puolilla Suomea. Alueita osoittamalla näet lisätietoja.
Ammatit, joissa työntekijöistä oli eniten pulaa ja ylitarjontaa tammi-maaliskuussa 2015. Lähteet: Ammattibarometri.fi, työ- ja elinkeinoministeriö. 

Työn tarjontaa ja kysyntä eivät kohtaa Suomessa. Yle keräsi kartalle esimerkkejä aloista, joiden osaajista on pulaa tietyissä maakunnissa mutta ylitarjontaa toisissa. Kartan tiedot kertovat alkuvuoden tilanteesta ja perustuvat ELY-keskusten ammattibarometriin. Keväisin kausityöt muuttavat lukuja huomattavasti.

Ylen laatimalla kartalla voi tarkastella tilannetta ammattialoittain. Esimerkiksi kuorma-autonkuljettajia olisi tarjolla suurimmassa osassa Suomea, mutta pulaa heistä on vain Uudellamaalla. Lähihoitajia ja lastentarhanopettajia taas tarvittaisiin sekä Uudellamaalla että Pohjois-Suomessa, mutta samaan aikaan heistä ylitarjontaa useissa maakunnissa.

Viestintäjohtaja Mika Wilén Manpower-henkilöstöyrityksestä muistuttaa, että työn perässä voi muuttaa muuallekin kuin Uudellemaalle.

- Mielenkiintoisia yrityksiä ja työtehtäviä on muuallakin kuin Etelä-Suomessa. Näemme jonkin verran ns. paluumuuttoa työn perässä, ruuhka-Suomesta entisiin kotikaupunkeihin. Houkuttimena on tietysti elämänlaatu.

Barona henkilöstöpalveluiden toimitusjohtaja Tuomas Mikkonen kertoo puolestaan, että avoimien työpaikkojen ja työttömien välinen nk. kohtaanto-ongelma vaihtelee nopeasti alueellisesti ja toimialoittain. Nämä muutokset eivät aina näy virallisissa tilastoissa.

- Esimerkiksi Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa on nyt pulaa kunnossapitoasentajista, sähkö-automaatioasentajista ja mekaanisista asentajista. Jonkin verran tarvittaisiin myös cnc-koneistajia, hän sanoo.

Mikkonen kertoo, että erityisesti it-alalla yritysten tarpeet ovat muuttuneet nopeassa syklissä.

- Automaatio on vähentänyt lähitukitehtävien tarvetta kiihtyvällä nopeudella ja ohjelmistokehityksessä kehitysympäristöt muuttuvat nopeasti.

Myös suurten yritysten irtisanomiset heiluttelevat työllistymismahdollisuuksia it-alalla.

- Nokia-klusterin hajoaminen tuntuu yhä, ja ylitarjontaa pätevistä ohjelmistokehittäjistä on ainakin Oulun ja Salon seuduilla ja Pirkanmaalla.

Viidelle työttömälle tarjolla yksi työpaikka

Vaikka kaikkiin avoimiin työpaikkoihin saataisiin työntekijät Suomen sisältä, jäisi työttömyys edelleen korkealle tasolle. Viime vuonna Suomessa oli keskimäärin 72 000 avointa työpaikkaa ja 366 000 työtöntä, eli yksi työpaikka viittä työtöntä työnhakijaa kohti. Maaliskuun lopussa avoimena oli 112 000 työpaikkaa, mikä kertoo kausitöiden tarjonnasta.

Vaikein tilanne on Itä- ja Keski-Suomessa sekä Kainuussa, joissa oli viime vuonna keskimäärin vain kymmenisen avointa työpaikkaa sataa työtöntä työnhakijaa kohti. Niihin verrattuna Uudellamaalla ja Pohjanmaalla on töitä tarjolla kolminkertaisesti.

A-studio käsittelee työn perässä muuttamista tänään 3.6. klo 21. Vieraana elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.).