Hallitusohjelman veroratkaisut: Omakotitalon lämmityskulut nousevat 50 eurolla vuodessa

Hallitusohjelmassa linjattiin muun muassa tupakan ja lämmityspolttoaineiden veronkiristyksistä. Veronmaksajien keskusliitto laski, miten veronkorotukset tuntuvat suomalaisten kukkaroissa.

politiikka
Rivi omakotitaloja.
Arja Lento / Yle

Hallitusohjelmassa linjataan myös verotuksen muutoksista. Veronmaksajien keskusliitto laski, miten joiden verojen muutokset näkyvät suomalaisten lompakoissa.

  • Omakotitalon_ lämmityskustannukset_ nousevat 50 eurolla vuodessa, kun lämmityspolttoaineiden verotusta kiristetään. Veronkorotuksella hallitus tavoittelee 75 miljoonaa euroa.
  • Ajoneuvoveron korotus tarkoittaa keskipäästöisen auton omistajalle 30 euron lisäkustannuksia vuodessa. Toisaalta samaan aikaan autoveroa kevennetään. Ajoneuvoveron korotuksesta hallitus on laskenut saavansa kokoo 100 miljoona euroa.
  • Tupakkaveron kiristys nostaa tupakka-askin hintaa noin kahdella eurolla. Veronkorotuksella valtio tienaa 270 miljoonaa euroa.
  • Asuntolainan korkovähennysoikeutta pienennetään nopeutetussa aikataulussa. 200 000 euron lainalla, jonka korko on 1,5 prosenttia, korkovähennysoikeuden pienentäminen tarkoittaa 360 euron vähennysedun menettämistä nykyhetkeen verrattuna vuonna 2019.