1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Perussuomalaiset

Mäntylä nousee ministeriksi

Lappi saa oman ministerin, kun perussuomalaisten Hanna Mäntylästä tulee uuden hallituksen sosiaali- ja terveysministeri.

Mäntylä on perussuomalaisten toisen kauden kansanedustaja Torniosta. Kuva: Karoliina Haapakoski / Yle

40-vuotias Mäntylä on toisen kauden kansanedustaja ja puolueensa varapuheenjohtaja. Julkisuudessa hän on profiloitunut perussuomalaisten sote-osaajana.

Ennen eduskuntaan nousemistaan hän työskenteli erityisnuorisotyöntekijänä. Perussuomalaisten varapuheenjohtajana hän on ollut vuodesta 2011 lähtien.

Mäntylä asuu Torniossa ja hänellä on kaksi lasta. Koulutukseltaan hän on perushoitaja. Hän on suorittanut myös sosiaalityön yliopisto-opintoja, mutta ne ovat kesken.