Ihmisyyden hinta: Pahuus elää meissä kaikissa

Tutkimusprofessori Hannu Lauerman mukaan jokainen ihminen on periaatteessa kykenevä pahuuteen. Pahuus näyttäytyy esimerkiksi Keskusrikospoliisin Rikosmuseossa.

Kotimaa
Pääkallo  Keskusrikospoliisin Rikosmuseossa.
KRP:n Rikosmuseossa on esillä rikoksen uhrin pääkallo. Kuva ei liity Kouvolan tapaukseen.Mia Gertsch / Yle

Neljä pääkalloa tuijottaa vitriinistä. Jokaisessa on merkkejä väkivallasta. Vieressä lojuu mestauskirves – yllättävän pieni, kun ottaa huomioon käyttötarkoituksen.

Keskusrikospoliisin Rikosmuseossa Vantaalla ei turhia kainostella, väkivallasta, rikoksista ja rikollisista on kyse. Tosin enää sarjamurhaaja Matti Haapojan luuranko ei toivota vierasta tervetulleeksi. Haapoja pääsi haudan lepoon Ylistaroon jo parikymmentä vuotta sitten ja ilmeisesti viihtyy siellä, koska ei kuulemma kummittele museossa.

KRP:n Rikosmuseo avasi ovensa vuonna 1937. Museo perustettiin koulutustarkoituksiin, mutta poliisikoulutuksen kehittyessä museo on muuttunut enemmänkin poliisin rikosteknisen työn kuvaajaksi, kertoo KRP:n viestintäpäällikkö Klaus Kaartinen.

– Rikosmuseo tallentaa nimenomaan rikoksiin ja tutkintaan liittyvää aineistoa, Kaartinen kertoo.

Aseita Keskusrikospoliisin Rikosmuseossa.
Rikoksiin käytettyjä aseita. Mia Gertsch / Yle

Rikosmuseossa on materiaalia aina Ruotsin vallan ajalta. Tällä hetkellä tuoreimmat tapaukset ovat vajaan kymmenen vuoden takaa. Kaartisen mukaan materiaalista ei ole pulaa, joten museoonpäätyvä aineisto valitaan hyvin tarkkaan.

Museon punaisena lankana on ajalle tyypillinen esineistö: siinä missä 1930-luvulla dynamiitti-Lindström availi kassakaappeja nitroglyserolin voimin ja pirtun salakuljettajat pukivat ylleen peltisiä tekomahoja, nykyrikollisuus on siirtynyt enemmän netin puolelle. Netti tuo kuitenkin käytännön ongelmia museolle: miten tallentaa kyberrikollisuutta.

– Tietokone on vähän tylsä esine, Kaartinen pohtii.

Digiaika on myös tehnyt suomalaisesta rikollisuudesta ja rikostutkinnasta entistä kansainvälisempää. Kaartisen mukaan liki jokaisessa KRP:n tutkimassa rikoksessa on mukana kansainvälinen ulottuvuus.

Poliisin takavarikoimia huumeita Keskusrikospoliisin Rikosmuseossa.
Poliisin takavarikoimia huumeita keskusrikospoliisin Rikosmuseossa.Mia Gertsch / Yle

KRP keskittyy kovan järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan ja tutkintaan. Järjestäytynyt rikollisuus on lisääntynyt parin viime vuosikymmenen aikana ja rahaa hankitaan mm. huumekaupan, velanperinnän, parituksen ja taideväärennösten avulla.

KRP:llä onkin parhaillaan tutkinnassa suuri taideväärennösjuttu, mikä näkyy myös museossa: väärennetyiksi todettuja tauluja lojuu siellä täällä, osa on päässyt seinille asti. Eivätkä Rikosmuseon seinät ole ainoat, joita väärennetyt taideteokset koristavat.

– Taidemuseoissa on taatusti väärennettyjä teoksia, Kaartinen uskoo.

Samalla kun järjestäytynyt rikollisuus on kasvanut, väkivaltarikollisuus ja henkirikoksien määrä on vähentynyt, vaikka uutisointi ehkä toisenlaisen mielikuvan antaakin. Esimerkiksi 1920-luvulla henkirikoksia tehtiin neljä viisi kertaa enemmän kuin nyt, Kaartinen kertoo. Yksi piirre kuitenkin on ja pysyy: tyypillinen suomalainen henkirikos on edelleen humalassa tehty tappo.

Kirves Keskusrikospoliisin Rikosmuseossa.
Ruotsin vallan aikainen mestauskirves.Mia Gertsch / Yle

Viinaan ja tappoihin liittyvää esineistöä museossa riittääkin pontikan salakuljetukseen käytetyistä astioista erilaisiin astaloihin. Kaartinen korostaa kuitenkin, että museon tarkoitus ei ole rikoksilla mässäily tai rikollisuuden glorifiointi. Turhaa mässäily olisikin: pommi-iskussa silpoutuneet lenkkarit kertovat varsin tehokkaasti, miten paljon pahaa yksikin ihminen voi halutessaan saada aikaan.

Pahuuden ytimessä

Psykiatrisen vankisairaalan vastaavan ylilääkärin, THL:n tutkimusprofessorin Hannu Lauerman mukaan jokainen ihminen on periaatteessa kykenevä pahuuteen. Hän muistuttaa, että ihminen on pohjimmiltaan peto, jota ei lajina edes olisi olemassa ilman aggressiivisuutta ja saalistamista. Aggressiivisuudesta kumpuava pahuus on siis varsin luonnollinen ja inhimillinenkin piirre.

Lauerma määrittelee pahuuden tuhoavaksi ja oikeudettomaksi toisen ihmisen asioihin puuuttumiseksi. Vaikka meissä jokaisessa asuu pahuus, vain harva lopulta on oikeasti paha.

Lauerma selittää ihmisten välisiä eroja etenkin lapsuuden kokemuksilla: jos pikkulasta kohdellaan kaltoin ja pahoinpidellään, ei hän myöskään pysty kasvamaan pois lapselle luontaisesta aggressiivisuudesta. Osa tällaisista lapsista kasvaa ujoiksi ja vetäytyviksi, mutta osasta tulee väkivaltaisia aikuisia, jotka kännipäissään puukottavat ryyppykaverin kuoliaaksi.

Kehityskulku riippuu monista tekijöistä, kuten esimerkiksi geeneistä: tuoreen tutkimuksen mukaan vain kaksi geenimuotoa näyttää selvittävän 5–10 prosenttia vakavimmasta väkivallasta Suomessa, Lauerma kuvailee geenien vaikutusta väkivaltaisuuteen.

Kylliki Saaren valokuva Keskusrikospoliisin Rikosmuseossa.
Vuonna 1953 murhatun Kylliki Saaren valokuva Keskusrikospoliisin Rikosmuseossa.Mia Gertsch / Yle

Pahuus voi ilmetä väkivaltana tai erilaisena manipulointina.

Esimerkiksi uskonnon varjolla voidaan tehdä paljon pahaa, sillä Hannu Lauerman mukaan joillekin ihmisille uskonnolliset tarpeet ovat niin voimakkaat, että heidän manipulointinsa on mahdollista. Hän kuitenkin korostaa, että uskontoja ei voi niputtaa yksiselitteisesti samaan kastiin. On myös syytä muistaa, että uskontoa voidaan käyttää tekosyynä erittäin epämiellyttäviin tekoihin, vaikka taustalla olisi pelkästään narsististen mielihalujen tyydyttäminen.

Mikään ei ole ikuista – ei edes pahuus

Pahuus ei välttämättä ole koko elämän pysyvä piirre. Lauerman mukaan ihminen voi useiden vuosien aikavälillä muuttua ja kehittyä myönteiseen suuntaan, ja esimerkiksi uskonnolla voikin olla merkittävä rooli muutosprosessissa.

Mitenkään äkillisesti muutos ei kuitenkaan tapahdu, vaan kehityskulku on hidas eikä lopputulos ole itsestään selvyys, Lauerma muistuttaa.

Monessa meistä on enemmän tai vähemmän psykopaattisia piirteitä, mutta vain harva on psykopaatti.

– Ihminen rauhoittuu jo vanhetessaan oppimisen, kypsymisen ja hormonitoiminnan muuttumisen myötä, mutta on myös mahdollista, että ihmisestä tulee katkeroitunut ja ilkeä dementikko, Lauerma huomauttaa.

Vankilassa ei Lauerman mukaan olekaan mitenkään harvinaista, että vuosikausia kiven sisällä istunut vanki omaksuu uusia arvoja ja opettelee arjessa uusia taitoja.

– Tämä vaatii kuitenkin sellaisia olosuhteita, jotka tukevat positiivista kehitystä, Lauerma muistuttaa.

Hänen mukaansa suomalaisissa vankiloissa tällaiset muutosta tukevat olosuhteet usein ovatkin.

Vangeista kuudesosa on kuitenkin psykopaatteja, ja psykopatiasta ei parannuta. Koko väestöstä psykopaatteja on keskimäärin vain prosentin verran, ja Lauerman mukaan psykopatia persoonallisuuden piirteenä ennustaakin vahvasti, että ihminen tekee jossain elämänsä vaiheessa pahaa jollekin toiselle ihmiselle. Psykopaatit kun eivät kykene myötätuntoon eivätkä koe tunnon tuskia, jos käyttävät muita ihmisiä hyväkseen tavalla tai toisella.

– Monessa meistä on enemmän tai vähemmän psykopaattisia piirteitä, mutta vain harva on psykopaatti, Lauerma lohduttaa.

Keskusrikospoliisin Rikosmuseo ei ole auki yleisölle.