Koko perheen teatterin on oltava intensiivistä ja todenmukaista

Kajaanin Harrastajateatteriin kesämusikaalia ohjaava Karoliina Kuvaja sanoo, että lasten kiinnostus esitystä kohtaan riippuu paljolti tekstistä ja siitä, onko se rakennettu keskustelevaksi lasten kanssa.

teatteritaide
Kaksi nuorta näyttelijää joen rannassa.
Iinu Torniainen / Kajaanin Harrastajateatteri

Kajaanin Harrastajateatterin porukka on aloittanut musikaalinäytelmän harjoitukset toukokuun puolivälissä. Näytelmä on "Ella ja Paterock", jota on versioitu useissa muissakin kesäteattereissa. Ohjaaja Karoliina Kuvajan mukaan tekstin on oltava koko perheen esityksessä hyvä, jotta perheen pienimmät jaksavat seurata kaksituntisen esityksen.

– Varmaan 4–5-vuotiaista ylöspäin siinä alkaa olla kiinnostavia asioita. Musikaali on visuaalisesti värikäs ja äänimaailmaltaan kiinnostava, joten siinä voi seurata montaa asiaa yhtä aikaa.

– Se, että sitä on nähty muuallakin, on jo jonkinlainen laatutakuu. Timo Parvelan teksti on hyvin tehty, vaikka tietysti jokainen teatteriryhmä tekeekin omannäköisensä version siitä, Kuvaja jatkaa.

Millä konstein koko perheen näytelmästä saadaan sellainen, että lapsetkin jaksavat siihen keskittyä?

Se, että sitä on nähty muuallakin, on jo jonkinlainen laatutakuu.

Karoliina Kuvaja

– Se riippuu paljon tekstistä: onko se rakennettu niin hyvin, että se keskustelee lasten kanssa. Toisaalta siinä pitää olla vanhemmillekin jotain. Esityksen on oltava intensiivinen ja jotenkin totta, jotta lapset löytävät siitä samaistumisen pisteitä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaiken pitää olla realistista vaan lapsen kiinnostus esitykseen on mahdollista herättää monella tavalla, Kuvaja sanoo.

Ohjaaja kuvailee heinäkuun alussa ensi-iltansa saavaa musikaalia riemukkaaksi. Tekijöiden keski-ikä on 15 vuotta ja mukana on tällä kertaa tuoreita kasvoja, jotka eivät ole tehneet teatteria aiemmin. Osalla nuorista on myös tanssitaustaa. Esiintyjiä on 15 ja lisäksi esitystä tahdittaa kolmehenkinen orkesteri.