Lukukausimaksut pienen paikkakunnan korkeakoulun murheena

Kajaanin ammattikorkeakoulussa ollaan huolissaan siitä, riittääkö kaupungin vetovoima, kun EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien pitää pulittaa lukukausimaksut.

politiikka
Kajaanin ammattikorkeakoulu.
Hanne Kinnunen / Yle

EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien lukukausimaksut kirpaisevat Kajaanin ammattikorkeakoulua kipeästi.

Kajaanin ammattikorkeakoulun rehtorin Turo Kilpeläisen mukaan on aina ihmisiä, jotka haluavat maksaa opiskelusta ulkomailla. Kajaani ei kuitenkaan ole kasvukeskus, joka itsessään houkuttelisi kansainvälisiä opiskelijoita. Isommat yliopistokaupungit vetävät Kajaania paremmin.

– Vaikea sanoa, ovatko opiskelijat valmiita maksamaan Kajaaniin tulosta. Todennäköisesti ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä tulee aluksi tippumaan, arvioi Kilpeläinen.

Kajaanin ammattikorkeakoulu puhuu itsestään aidosti kansainvälisenä korkeakouluna. Tammikuussa Kajaanin ammattikorkeakoulussa oli 121 ulkomaalaista tutkinto-opiskelijaa, joista noin 110 tulee Venäjältä, Vietnamista, Kiinasta, Iranista, Afganistanista ja Brasiliasta. EU-maista kansainvälisiä opiskelijoita oli vain noin kymmenen. Yhteensä koulussa on noin 2 000 opiskelijaa.

Keskiviikkona julkistetussa hallitusohjelmassa linjataan, että EU- ja ETA-alueiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille otetaan käyttöön lukukausimaksut. Tarkempia tietoja siitä, mitä tämä käytännössä tarkoittaa ei Kilpeläisen mukaan toistaiseksi ole. Myös lukukausimaksujen käyttöönottoaikataulu on avoin.

Vaikea sanoa, ovatko opiskelijat valmiita maksamaan Kajaaniin tulosta.

Turo Kilpeläinen

Myös opiskelijat ovat vastustaneet lukukausimaksujen käyttöönottoa. Perjantaina järjestetään mielenilmauksia maksujen käyttöönottoa vastaan Helsingissä ja Tampereella.

Kajaanin ammattikorkeakoulussa toivotaan, että lukukausimaksujen kompensaatioksi luodaan toimiva stipendijärjestelmä. Tätä painotettiin jo edelliselle hallitukselle lähetetyssä lausunnossa lukukausimaksujen käyttöönottamisessa.

– Jos lukukausimaksujen rinnalle saadaan toimiva stipendijärjestelmä, joka ei kirpaise opiskelijaa taloudellisesti, vaikutukset ovat pienemmät. Lahjakkaita kansainvälisiä opiskelijoita on saatava jatkossakin Suomeen, Kilpeläinen sanoo.

Lisäksi Kajaanin ammattikorkeakoulu toivoi lausunnossa autonomiaa, jossa korkeakoulut saisivat itse päättää lukukausimaksujen käytöstä.

Uudessa hallitusohjelmassa säästetään 75 miljoonaa euroa korkeakoulujen määrärahoista. Myös mahdollinen ulkomaisten opiskelijoiden vähentyminen vaikuttaa Kajaanin ammattikorkeakoulun rahoitukseen. Täydentävää rahoitusta voidaan lähteä etsimään pienemmistä hankkeista, esimerkiksi täydennyskoulutuksen järjestämisestä ulkomaalaisille.