Kaksio paloi korjauskuntoon Jyväskylässä

Kerrostalokaksio paloi asumiskelvottomaksi varhain illalla Jyväskylän Pupuhuhdassa. Paloa sammuttamassa oli yhteensä kuusi pelastuslaitoksen yksikköä. Paikalle hälytettiin myös ensihoidon yksikkö.

tulipalot

Päivystävä palomestari Juha Hård Keski-Suomen pelastuslaitokselta kertoo, että palo oli pieni, mutta savun muodostus oli voimakasta.

Tuli saatiin nopeasti hallintaan, mutta käytävätilojen tuuletus ja palon jälkihoito veivät jonkin aikaa. Asukas säästyi vammoilta, mutta asunnossa olleet kaksi koiraa kuolivat. Henkilövahingoilta vältyttiin.