Ruotsin pääministeri vaatii kouluihin kuria ja järjestystä

Stefan Löfven puhui sosiaalidemokraattien puoluekokouksen alla kansalaisten vastuusta globaalissa kilpailussa. Erityistä patistusta saivat koululaiset ja heidän vanhempansa.

Ulkomaat

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven vaatii sekä koululaisia että vanhempia ryhdistäytymään, jotta Ruotsi selviää tulevaisuuden kilpailusta. Vain velvollisuutensa tekevä voi vaatia oikeuksiaan, Löfven sanoi Dagens Nyheter -lehden haastattelussa sosiaalidemokraattien puoluekokouksen alla.

– Meidän tulee ymmärtää, mikä on meidän kilpailuetumme globaalissa taloudessa. Se ei ole kisa matalapalkkatyöstä, sillä siinä kisassa on jo miljardeja ihmisiä, Löfven sanoi.

Sen sijaa kaikkien tulee miettiä, miten yhteiskunnan tietotasoa tulisi nostaa ja ottaa myös omaa vastuuta sitä, että pysyy työllistymiskelpoisena, Löfven patisti.

"Koulu on tärkein, eivät kaverit tai pelit"

Pääministerin puheen taustalla ovat koululaisten osaamista mittaavat kansainväliset Pisa-tutkimukset, jotka ovat vuosia osoittaneet Ruotsille alamäkeä.

Hänen mukaansa yhteiskunnan tulee panostaa siihen, että kouluilla on riittävät resurssit, mutta jokaisen ihmisen tulee tehdä velvollisuutensa, jotta hän voi vaatia oikeuksiaan.

Löfven huomautti muun muassa, etteivät ruotsalaiskoululaiset tunnu välittävän ponnistella tai tulla tunneilla yhtä ajoissa kuin Pisa-tutkitut keskimäärin.

– Yleisesti ottaen tarvitsemme hieman enemmän kuria ja järjestystä. Sekä oppilaiden että vanhempien tulisi ymmärtää, että koulussa menestyminen on tärkeintä, eivät kaverit, tietokonepelit tai edes urheilu.

Löfven puuttui puheessaan myös siihen, millaisia opintoja nuoret valitsevat. Hänen mukaansa Ruotsissa on koulutettu suuria määriä nuoria aloille, joista jo tiedettiin, että vain puolelle valmistuneista löytyy töitä. Hänen mukaansa asiassa on löydyttävä yksilön valinnanvapauden ja yhteiskunnan edun välinen tasapaino.