Kapinallisten ote Syyrian Idlibin maakunnasta vahvistuu

Kapinallisten mukaan he ovat vallanneet hallituksen joukoilta Arihan kaupungin, joka oli viimeinen hallituksen hallussa ollut kaupunki Idlibin maakunnassa. Armeijalähde myöntää, että hallituksen joukot ovat vetäytyneet.

Ulkomaat

Syyrian islamistikapinalliset sanovat vallanneensa hallituksen joukoilta Arihan kaupungin Luoteis-Syyriassa. Ariha oli viimeinen hallituksen hallussa ollut kaupunki Idlibin maakunnassa, joka sijaitsee lähellä Turkin rajaa.

Valtauksesta kertoo kapinallisryhmien liittouma Jais al-Fateh, johon kuuluu muun muassa terroristiverkosto al-Qaidaan kytköksissä oleva al-Nusran rintama.

Syyrian armeija kertoi aiemmin käyvänsä kaupungissa kiivaita taisteluja al-Nusran kanssa, mutta myöhemmin armeijan lähde myönsi hallituksen joukkojen vetäytyneen.

Al-Nusra ja muut kapinallisryhmät ovat saavuttaneet viime viikkoina voittoja Luoteis-Syyriassa. Kapinalliset ovat saaneet haltuunsa muun muassa Idlibin ja Jisr-al-Sughourin kaupungit. Arihan valtauksen jälkeen kapinallisten hallussa on suurin osa Idlibin maakunnasta.

Lähteet: Reuters