Kiistellyn teatterinjohtajan kausi Lappeenrannassa päättyi – jäähyväispuhe jäi pitämättä – video

Lappeenrannan kaupunginteatterin johtajan Jari Juutisen päättyneeltä kaudelta ei draamaa puuttunut. Tinkimätön tyyli ei purrut lappeenrantalaisiin ja teatterin katsojamäärät laskivat hälyttävän alhaiseksi. Kahdeksanvuotiseen kauteen mahtuu myös onnistumisia.

kulttuuri
Jari Juutinen Dogvillen harjoituksissa.

*Jari Juutinen tuli *Lappeenrantaan ryminällä. Näyttelijät eivät enää pysyneet teatterin seinien sisäpuolella ja seinistäkin tultiin kirveellä läpi – kuten onnistuneessa avauksessa Woyzeckissa.

Juutisen oma Minä olen Adolf Eichman herätteli katsojien omatuntoa, mutta ei saanut suurempaa yleisöä liikkeelle. Juutinen alettiin kokea teatterintekijäksi, jolla on paljon synkkää ja vaikeaa sanottavaa.

Kun yleisö janosi viihdettä, Juutinen kuitenkin yritti. Ohjelmistoon tulivat elokuvana suosiota kerännyt Kimpassa, menestysnäytelmä Päivänsäde minä ja menninkäinen, Riemurahat, Humppa-musikaali. Suurimmat yleisömäärät keräsivät musikaali Myrskyluodon Maija ja kesäteatterin Vodkaturistit.

Ohjelmistossa pysyi silti puhutteleva ja yhteiskunnallinen teatteri, joista osa oli täysosumia. Kun Juha Luukkosen ohjaama Punainen Viiva päätyi Tampereen teatterikesään, lappeenrantalaisyleisö taputti seisaallaan. Monologi Sad Songs of the heart of Europe keräsi pienelle puolelle katsojia ja vieraili ulkomailla.

Juutinen halusi ravistella ja sivistää tavallista katsojaa. Sivistysyritykset valuivat hanhen selkään – tapahtui pahin – yleisö hylkäsi teatterinsa.

Katsojakato, huono sisäilma ja tulehtuneet henkilösuhteet ajoivat teatterin katastrofaaliseen kevääseen vuosi sitten. Kolmannes näytöksistä peruttiin.

Tänä keväänä esitetty Neljäs tie tykitti Suomen poliittisen taloushistorian valtavalla vimmalla – vain reilut viisisataa katsojaa nautti näistä yhteiskuntaopin perusteista.

Juutinen lähti ilman jäähyväispuheita. Viimeisessä ohjauksessaan Woyzeck – kuoliaaksi kiusattu, vaimonsa murhannut päähenkilö päättää näytelmän sanomalla yleisölle uhmakkaasti: mitä te minua tuijotatte – katsokaa itseänne.