Burundissa hallitus ei peräänny – väkivalta jatkuu

Keski-afrikkalaisessa Burundissa hallitus pitää kiinni kiistanalaisesta suunnitelmastaan järjestää vaalit ensi viikolla. Useat maat ovat vedonneet Burundin hallitukseen jotta vaalit lykättäisiin

Ulkomaat
Mielenosoittajia.
Presidentti Pierre Nkurunzizan vastaisia mielenosoittajia Burundin pääkaupungissa Bujumburassa 29. toukokuuta.Dai Kurokawa / EPA

Burundin pääkaupungissa Bujumburassa poliisi ja mielenosoittajat ovat ottaneet yhteen jo parin viikon ajan. Kiista koskee presidentti Pierre Nkurunzizan päätöstä pyrkiä kolmannelle kaudelle kesäkuun lopulla pidettävissä presidentinvaaleissa. Opposition mukaan presidentin toiminta rikkoo perustuslakia. Jo ensi viikolla Burundissa on tarkoitus järjestää parlamenttivaalien ensimmäinen vaihe.

Maan vaaliviranomaisen varapuheenjohtaja on paennut maasta, kertoo uutistoimisto AFP. Myös katolinen kirkko on ilmoittanut, että kirkko ei tue vaaleja ja vetää vaalilautakuntiin nimetyt papit pois. Euroopan unioni on puolestaan vetänyt vaalitarkkailijansa Burundista.

Sisäministeri Edouard Nduwimanan mukaan EU:n tai kirkko eivät ratkaise vaalien pitämistä.

–Kansa janoaa näitä vaaleja ja meidän on varmistettava, että ne sujuvat hyvin, sisäministeri Nduwimana sanoi.

Muun muassa Yhdysvallat on vedonnut Burundin hallitukseen, jotta se päättäisi vaalien lykkäämisestä. Burundissa on pelätty jopa uutta sisällissotaa, mikäli vaait pidetään suunnitelmien mukaisesti. Viime viikkojen levottomuuksissa on kuollut ainakin 30 ihmistä.

Lähteet: AFP, Reuters