Uusi työministeri Jari Lindström: Kela-maksut takaisin?

Vastuuta Suomen taloudesta sälytetään liiaksi työntekijöiden kannettavaksi, sanoo perussuomalaisministeri.

Kotimaa
Jari Lindström
Jari LindströmJyrki Lyytikkä / Yle

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) harkitsisi Kela-maksujen palauttamista työnantajien maksettavaksi.

– Työnantajien on omalla aktiivisella panoksellaan lunastettava oikeus yhteiskuntasopimukseen, kirjoittaa Lindström sunnuntaina lähettämässään tiedotteessa.

– Mikäli yhteiskuntasopimus kaatuisi työnantajien passiivisuuteen, niin hallituksen on harkittava valtiontalouden tasapainottamista palauttamalla Kela-maksu työantajille.

Lindströmin mielestä vastuuta kaatuu yhteiskuntasopimuksen ympärillä käydyssä keskustelussa liikaa työntekijöille.

Hallitusneuvottelujen yhteydessä lanseeratulla yhteiskuntasopimuksella tarkoitetaan hallituksen ehdotusta, jonka avulla Suomen kilpailukyä pyritään parantamaan. Tavoitteena on muun muassa saada aikaan "hintakilpailuhyppy" laskemalla yksikkötyökustannuksia viidellä prosentilla.

Jos työmarkkinaosapuolet eivät pääse sopuun yhteiskuntasopimuksesta, hallitus aikoo tehdä lisäsäästöjä 1,5 miljardin edestä muun muassa poistamalla työntekijöiltä vuorotteluvapaan mahdollisuuden.

Työnantajilta poistettiin Kela-maksu vuonna 2010. Työnantajat maksoivat palkan perusteella valtiolle Kela-maksun, jolla rahoitettiin perusturvaa. Poistamista perusteltiin aikanaan yritysten kilpailukyvyn parantamisella ja sillä, että sosiaaliturvan rahoittaminen kuuluu valtiolle eikä yrityksille. Eri arvioiden mukaan yritykset hyötyivät Kela-maksun poistosta noin 800 miljoonaa.

Viime hallituskaudella Kela-maksujen palautus kuului oppositiossa olleen perussuomalaisten varjobudjettiin.

Korjattu kello 12.25: Kela-maksut poistettiin työnantajilta 2010, ei 2009.