yle.fi-etusivu

Yhdysvaltalainen taloustieteilijä: Suomessa tarve palkkakulujen alentamiselle

Paul Krugmanin mukaan eri tahtiin muun euroalueen kanssa talouskasvussa kulkeva Suomi on klassinen esimerkki epäsymmetrisestä šokista. Taustalla on viennin hiipuminen ja euroon liittyminen. Kun valuuttakurssi ei jousta, talouden korjaukseen tarvitaan muita keinoja.

Kotimaa
Talousnobelisti Paul Krugman
Talousnobelisti Paul Krugman Antonio Cotrm / EPA

Tunnetun yhdysvaltalaisen taloustieteilijän Paul Krugmanin mukaan Suomessa on kova tarve niin sanotulle sisäiselle devalvaatiolle, eli yksikkötyökustannusten alentamiselle. Yksikkötyökustannukset muodostuvat muun muassa palkoista.

Krugman kirjoittaa blogissaan (siirryt toiseen palveluun) New York Times -lehden internetsivuilla, ettei Suomella yhteisvaluutta euroa käyttävänä maana ole muuta mahdollisuutta kuin painaa palkkakuluja alemmalle tasolle.

Hänen mukaansa Suomen tapaus on klassinen esimerkki epäsymmetrisestä šokista eli tilanteesta, jossa Suomen taloudella menee huonosti samaan aikaan, kun muissa euromaissa talous kasvaa.

– Näemme kasvavassa määrin kuinka euron ongelmat ulottuvat muuallekin kuin eteläisen Euroopan velkamaihin. Myös useiden hyvän luottoluokituksen omaavien pohjoisten maiden talouksilla menee huonosti, Krugman kirjoittaa ja nostaa esille Suomen lisäksi Tanskan ja Hollannin.

Krugman muistuttaa, että Suomen vaikeuksien taustalla ovat kahden kivijalan, metsäteollisuuden ja Nokian, ongelmat.

Paul Krugman sai vuonna 2008 taloustieteen Nobel-palkinnon.

Korjaus ja täydennys 1.6. klo 10.40 ja 18.20: Jutussa on tarkennettu, että ns. sisäinen devalvaatio tarkoittaa yksikkötyökustannusten alentamista. Ne koostuvat mm. palkoista. Aiemmin jutussa kerrottiin sisäisen devalvaation tarkoittavan suoraan palkkakulujen alentamista.