Seilin sääksipesällä on poikanen

Nettikansa on päässyt viime päivinä todistamaan uuden elämän syntyä Seilin sääksikameran kautta.

luonto
Kuvakaappaus Seilin sääksikamerasta 1.6.2015.
Kuvakaappaus Seilin sääksikamerasta 1.6.2015.Turun yliopisto ja Turun ammattikorkeakoulu

Parhaimmillaan yli miljoona katselijaa kerännyt Seilin sääksikamera on tarjonnut viime päivinä seuraajille iloista kuvaa siivekkäiden perheonnesta. Sääksipariskunta hoivaa pesällä vastikään kuoriutunutta poikasta.

Turun ammattikorkeakoulun, Turun yliopiston ja Saaristomeren tutkimuslaitoksen ylläpitämällä Sääksikamerasivulla (siirryt toiseen palveluun) kävijät ovat intoutuneet kommentoimaan uutta tulokasta vilkkaasti. Tildaksi ja Vasuriksi nimetyt linnut herättävät ihastelua.

Sivustolla nimimerkki kertsi kertoo havainnostaan pesällä mm. seuraavasti:

Ensimmäinen kuoriutunut ja isäntä on tuonut evästäkin Tildan nokan eteen, puolikas tyhjä munankuori Tildan pyrstön sivulla.

Myös nimimerkki Beata kommentoi riemuissaan toukokuun viimeisenä päivänä tekemästään havainnosta:

Aamulla klo 8:20 VAUVA SAA RUOKAA!!

Sääksikameran kuva päivittyy kymmenen sekunnin välein.