1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. liikenne

Juna-asemilla kuuluu nyt uusi ääni

Rautatieasemien kuuluttajaääni vaihtui tänään maanantaina. Äänityöntekijä Eva Lönnblad valittiin uudeksi kuuluttajaääneksi viime syksynä.

Kuva: Teemu Salonen / Lehtikuva

Rautatieasemilla kuuluva kuulutusääni on vaihtunut tänään maanantaina. Muun muassa junaliikenteen aikatauluista kertoo matkustajille vastedes Eva Lönnblad. Kuulutusäänen vaihtumisesta tiedottaa Liikennevirasto.

Lönnblad valittiin uudeksi kuuluttajaääneksi viime syksynä. Uutta ääntä olivat valitsemassa valitsijaraati ja lähes 4 000 nettiäänestäjää, Liikennevirasto kertoo.

Ylitarkastaja Kimmo Turunen sanoo tiedotteessa, että äänen valinnassa painottuivat äänen selkeys, kirkkaus ja soveltuvuus asemakuulutuksiin. Kuulutuksia kuullaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, minkä takia myös kielitaidolla oli painoarvoa.

Lönnbladilla kerrotaan olevan vuosien kokemus äänityöntekijänä eri medioissa, muun muassa Ylen kanavilla.

– Olen tehnyt äänitöitä niin pitkään, että en enää kiinnitä huomiota oman ääneni kuulemiseen eri yhteyksissä. Nyt vain toivon, että äänitykset toimivat asemilla toivotulla tavalla ja palvelevat asiakkaita. Tietysti on myös vähän jännittävää kuulla, miltä irrallisina äänitetyt sanat kuulostavat, kun järjestelmä yhdistelee ne kokonaisiksi lauseiksi, Lönnblad sanoo tiedotteen mukaan.

Liikennevirasto toteaa, että rautatieasemilla annetaan päivittäin liki 15 000 erilaista kuulutusta. Venäjäksi kuulutetaan säännöllisesti Helsingin, Pasilan ja Tikkurilan asemilla sekä Lahdessa ja Kouvolassa. Venäjäksi kuulutukset lausuu Irina Niemenmaa.

Lönnbladin kuulutusnäyte on kuultavissa tällä sivulla. (siirryt toiseen palveluun)