Varis nokki naisen pään haavoille – "emot pitävät ihmisiäkin uhkana"

Lahtelaisnainen sai neljä pistohaavaa päähänsä, kun varis hyökkäili häntä kohti metsässä. Alkukesästä linnut ovat aggressiivisia, sillä poikaset ovat juuri jättäneet pesän, mutta eivät vielä lennä. Yleensä varis on kuitenkin harmiton raakkuja.

Kotimaa
Varis katsoo veteen heijastuvaa peilikuvaansa.
Juha Laaksonen / Yle

Linnut ovat aggressiivisimmillaan keväällä ja alkukesästä, kun poikaset ovat lähteneet pesästä, mutta eivät kuitenkaan vielä täysin lentokykyisiä.

Lahtelainen Riina Koskinen sai maanantaina haavoja päähänsä, kun varikset hyökkäilivät häntä ja hänen koiraansa kohti.

Koskinen oli koiransa kanssa koirapuistossa, jossa varikset lentelivät häiritsevästi koiran ympärillä. Koskinen päätti lähteä puistosta läheiseen metsään koiran kanssa.

– Ihan arvaamatta lintu tuli takaani ja nakkasi minua päähän. Se jäi siihen vielä lentelemään, mutta otin jalat alleni ja siihen se jäi. Varjosta näin, että lintu oli tulossa takaisin. Pään päältä lankesi iso varjo, huusin niin kovaa, että se ei uskaltanut tulla lähelle. Hitchkockin linnut tulivat heti mieleen.

Varjosta näin, että lintu oli tulossa takaisin.

Riina Koskinen

Päijät-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen varapuheenjohtaja Ohto Oksanen ei ole aiemmin kuullut, että varis hyökkäisi ihmistä päin. Varikset ovat varsin harmittomia, pysyttelevät kauempana ja vain raakkuvat, sanoo Oksanen.

– Ainoa syy on oikeastaan pesän jättäneet poikaset. Linnut ovat silloin aggressiivisimmillaan. Silloin emot pitävät ihmisiäkin uhkana.

Poistu paikalta, jos lintu lentää liian lähellä

Koskinen sai neljä pientä haavaa päähänsä. Enemmän Koskinen kuitenkin pelästyi valuvaa verivanaa ja kävi lääkärissä tarkistamassa haavat.

– Ihme, että nokasta voi tulla niin monta haavaa, mahtoivatko kynnet sitten kuopaista. Nopeastihan se tapahtui, että lintu vain pyörähti ja lähti menemään.

Hyökkäily on selvä merkki poikasista.

Ohto Oksanen

Pöllöt, tiirat ja räkättirastaat ovat Oksasen mukaan aggressivisimpia lintuja. Ihmistä varis ei pysty vahingoittamaan, koska sillä ei ole kynsiä, joilla tarttua. Oksanen neuvoo kuitenkin poistumaan paikalta, mikäli lintu lentelee liian lähellä.

– Jos pöllö hyökkäilee, niin kannattaa suojata silmät. Hyökkäily on selvä merkki poikasista. Voi myös nostaa kepin pään yläpuolelle, mutta missään tapauksessa kepillä ei saa huitoa.

Juhannuksen jälkeen pesintä ja pahimmat aggressiot ovat ohi. Jos lintu nokkaisee, pitää haava putsata. Tauteja ei Oksasen mukaan kuitenkaan tarvitse pelätä.