Kristillisdemokraattien surkea vaalimenestys kypsytti Räsäsen eropäätökseen

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen jatkaa puheenjohtajana vielä elokuun puoluekokoukseen asti, jossa valitaan uusi keulakuva. Räsänen toivoo jatkajan löytyvän puolueen eduskuntaryhmän riveistä.

Aamu-tv
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä toukokuussa.Martti Kainulainen / Lehtikuva

Päivi Räsänen ennätti olla kristillisdemokraattien peräsimessä yli kymmenen vuotta.

Puhtia olisi riittänyt pyrkiä jatkokaudellekin, mutta vain jos puolue olisi voinut jatkaa uudessakin hallituksessa.

– Jos olisimme saaneet vaalivoiton ja olisimme hallituksessa, niin silloin olisin ehdolla, Päivi Räsänen toteaa Ylelle.

Räsänen haluaa kantaa vastuun huonosti menneistä eduskuntavaaleista. Puolue menetti yhden kansanedustajan ja jäi oppositioon.

– Joten johdonmukaisena johtopäätöksenä tästä tilanteesta tein sen ratkaisun, että en asetu enää ehdolle.

Hän painottaa luvanneensa jo ennen vaaleja, että tekee oman ratkaisunsa kesäkuun alussa, kun vaalien tulos ja puolueen asema olisi selvinnyt.

Puoluetta johdettava eduskunnasta käsin

Uuden puoluejohtajan Päivi Räsänen toivoo löytyvän läheltä.

– Itse ajattelen, että puoluetta johdetaan eduskuntaryhmästä käsin. Toivon, että meidän kansanedustajistamme löytyisi ehdokkaita.

Tärkein tehtävä olisi saada puolueen kannatus nousemaan.

– Luotan, että puolueen linja säilyy. Jotain vivahteita uuden puheenjohtajan myötä voi toki tulla.

Tarvitaanko puolueessanne oppositiossa ärhäkämpää johtajaa?

– Olen tyyliltäni aika vastuullinen ja rakentava, enkä kovin ärhäkkä. Oppositiopolitiikassa täytyy sitä ärhäkkyyttäkin löytyä, jotta saadaan omia asioita nostettua esiin, Räsänen pyörittelee.