"Vilu viljan kasvattaa" – Osa pelloista yhä liian märkiä

Märkyys on hidastanut peltotöiden aloittamista. Nyt tarvittaisiin sateettomia, tuulisia ja aurinkoisia päiviä, jotta pelloille päästäisiin kunnolla. Sateista huolimatta kasvukausi alkoi normaalisti ja ensimmäisen säilörehusadon korjaamiseen päästään normaaliaikaan.

luonto
Peltoa Sotkamon Juholankylällä.
Hiesu- ja savipitoisilla mailla peltojen kuivumista on jouduttu odottelemaan. (Sotkamo, Juholankylä)M. Partanen / Pro Agria

Peltojen märkyys on viivästyttänyt Kainuussa peltotöiden aloittamista. Märkyys viivästytti myös säilörehu- ja laidunnurmien lannoituksia. Nurmet ovat kuitenkin nyt erittäin hyvässä kasvussa ja ensimmäisen säilörehusadon korjaamiseen päästään tavanomaiseen tapaan juhannusviikolla. Märkien peltojen kohdalla aurinkoiset ja tuuliset säät ovat paras kuivattaja.

– Pari, kolme sateetonta, aurinkoista ja tuulista päivää riittäisi peltojen kuivumiseen, kertoo kasvinviljelyneuvoja Matti Partanen Pro Agria Kainuusta.

Kainuun kevätviljoista on nyt kylvetty noin puolet. Kevätviljoja ovat ohra, kaura ja kevätvehnä. Joillakin tiloilla on jouduttu vaihtamaan tuleentuneena korjattavaksi aiottu kaura lyhyemmän kasvukauden tarvitsemaan ohraan.

– Näppituntuma on, että noin viidennes on joutunut vaihtamaan viljalajin lyhyemmän kasvukauden lajiin, sanoo Partanen.

Peltoa Sotkamon Juholankylällä.
Karkeammilla mailla pellot on saatu muokatuksi kylvökuntoon. (Sotkamo, Juholankylä)Pro Agria / M. Partanen

Vaikka märkyys on viivästyttänyt peltotöitä, niin kasvukausi alkoi Kainuussa tänä vuonna normaaliaikaan – toukokuun ensimmäisellä viikolla. Sääennusteet ovat luvanneet viileiden säiden jatkuvan, mutta tämä ei kuitenkaan huolestuta Partasta.

Vilu viljan kasvattaa sanonta pitää paikkansa.

Matti Partanen

Vilu viljan kasvattaa -sanonta pitää paikkansa. Oraskaudella pensominen lisääntyy, eli kasvi ei lisää korren kasvua, vaan siemenestä syntyy useampia oraita. Myöskään pikkuhallasta ei ole haittaa, kun kasvupiste on mullan alla ja halla ei sillä tavalla pysty vaikuttamaan siihen.

Ruokaperunan istutus on myös päässyt alkuun ja tässäkin ollaan normaalissa aikataulussa.

– Tiedän, että viikonlopun aikana oli monia perunan istutustalkoita ja tällä viikolla perunan istutus pääsee käyntiin kunnolla, uskoo kasvinviljelyneuvoja Matti Partanen.