Soini Lindströmin Kela-maksuavauksesta: Ministeri on käyttänyt sananvapautta

Timo Soini ei pidä yllättävänä, että uuden työministerin tekemiset on nostettu kepinnokkaan. Soinin mielestä uuden eduskunnan puhemiehen Maria Lohelan (ps.) kohtelu on sen sijaan ollut rimanalitus.

Kotimaa
Timo Soini
Perussuomalaisten puheenjohtaja ja ulkoministeri Timo Soini menossa puolueensa eduskuntaryhmän kokoukseen Helsingissä maanantaina.Vesa Moilanen / Lehtikuva

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoo työministeri Jari Lindströmin (ps.) käyttäneen sananvapauttaan, kun tämä viikonloppuna väläytti Kela-maksun palauttamista työnantajille.

– Ministeri on käyttänyt sananvapautta. Eikös sitä varten politiikassa olla, että sitä voi käyttää? Soini sanoi maanantaina hieman ennen perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokousta.

Perussuomalaisten uusi oikeus- ja työministeri Jari Lindström uhkasi sunnuntaina työnantajia miljardilaskulla, jollei yhteiskuntasopimusta saada sovittua. Lindströmin mielestä vastuuta on vieritetty yhteiskuntasopimuksen ympärillä käydyssä keskustelussa liikaa työntekijöille.

Soini arveli, että kaikkiin perussuomalaisten tekemisiin liittyy nyt suuri alkukiinnostus.

– Olisin ihmetellyt, jos ei kaikki olisi aikanaan kepinnokassa ollut. Kaikki muut ovat ansainneetkin olla paitsi puhemies (Maria) Lohela, Soini pohti.

Soinin mielestä eduskunnan puhemieheksi perjantaina valittua Lohelaa on kohdeltu julkisuudessa huonosti.

– Hänen kohtelunsa on ollut minun mielestäni alta riman. Kun Suomessa kerrankin saadaan 36-vuotias koulutettu, älykäs, kielitaitoinen nainen puhemieheksi, niin ruvetaan jotain vanhoja blogeja lukemaan, Soini pohti.

Lohelan vanhoista maahanmuuttokriittisistä blogikirjoituksista nousi pienimuotoinen kohu perjantaina vähän ennen kuin uusi puhemies vannoi valansa.

– Jos olisi kysymys jonkun muun puolueen edustajasta, niin kaikki repeäisivät riemusta, että nyt on nainen päässyt kansankunnan kaapin päälle, Soini arveli.

Soini: Avoimessa yhteiskunnassa ei ole mitään salaisia keinoja

Soini kommentoi myös Iltalehden viikonlopun uutista, jonka mukaan hallituksella on salainen lista toimista ammattiyhdistysliikettä vastaan, jos yhteiskuntasopimusta ei näytä syntyvän.

Soinin mukaan avoimessa yhteiskunnassa ei ole mitään salaisia keinoja.

– Nämä agenttitarinat on James Bondiin liittyviä, hän sanoi.

Soini huomautti, että salaisia papereita ei kannata kierrättää, koska ne tulevat kuitenkin ennemmin tai myöhemmin julki.

– Pääministeri ilmoitti, että mitään tällaisia papereita ei ole olemassa ja minä uskon häntä, Soini sanoi.