"Haluan kuolla, jotta kipu loppuu" – lue karmeat tarinat siitä, miten kipua hoidetaan Suomessa

Kysyimme lukijoilta kokemuksia kivun hoidosta Suomessa. Kyselyyn vastanneiden potilaiden ja heidän omaistensa mukaan monet joutuvat kokemaan erittäin tuskallisen kuoleman.

terveys
Ahdistuneisuus voi aiheuttaa painajaisia.
Mari Nupponen / Yle

Monet suomalaiset kipupotilaat ovat tyytymättömiä hoitoonsa. Kyselyymme vastanneiden potilaiden ja heidän omaistensa mielestä vahvojen kipulääkkeiden saantia rajoitetaan turhan rankalla kädellä.

Äitini kuoli maksasyöpään. Morfiinia pihtailtiin hävyttömästi. Oli kovakin pelko, että 85-vuotias ehkä viikon elävä muuttuu narkkariksi.

Muistan yhden tiukkanutturaisen kauhuhoitajan, joka ei suostunut antamaan isälleni kipulääkitystä vaikka mies oli tuskissaan. Isälläni oli laajalle levinnyt, aggressiivinen syöpä. Onneksi lääkäri oli inhimillisempi ja määräsi potilaalleen kaiken sen kivunlievityksen jonka hän haluaa.

Pyysimme äidille morfiinia kun hän alkoi parkua ääneen, mutta meni aina tunti tai puolitoista, ennen kuin kipupiikki tuli. Silmistä loisti silkka kauhu. Puhumaan hän ei kyennyt, kun nesteytys oli lopetettu ja kieli kuivui suuhun.

Olen nähnyt sairaaloissa lukemattomia tapauksia, joissa hirvittävistä kivuista kärsivät potilaat jätetään käytännössä kuolemaan.

Useissa kommenteissa nostetaan esiin myös hoitohenkilökunnan ikävä asenne kipupotilaita kohtaan.

Valitettavasti aika usein saa ruinata lääkkeitä tai kipupiikkejä. Sinua katsotaan kuin halpaa makkaraa päivystyksessä, kun kontaat selkä tulessa ovesta sisään ja pyydät avuksi kipupiikkiä. Morfiinia pihtailtiin hävyttömästi. Oli kovakin pelko, että 85-vuotias ehkä viikon elävä muuttuu narkkariksi.

Pahinta on, ettei lääkäri usko. Milloin syytetään epäsuoraan narkkariksi tai jopa kehdataan todeta, että joku toinen ihminen samanlaisilla rakenteellisilla vaurioilla ei tarvitse edes särkylääkettä. Näin on useampikin tk-lääkäri möläyttänyt.

Kärsin kovasta kroonisesta kivusta. En pystynyt syömään, nukkumaan, elämään. Koska olen nuori, ei minua otettu vakavasti ja kipujani katsottiin luulotautina. Moni lääkäri näki minut narkkarina, koska tiesin heti "kunnon" opioidien nimet.

On ollut ongelmia saada terveyskeskuksen lääkärit käsittämään, että vika on selässä eikä korvien välissä. Ei riitä, että jatkuva kipu saa uupumaan, kuormaa lisää alituinen tappelu näiden puoskarien kanssa.

Kipukin voi tappaa

Keskusteluun osallistuneet potilaat kuvaavat omaa kipuaan pysäyttävällä tavalla.

Käytössä on kaikki mahdolliset vahvimmat kipulääkkeet, mikään ei auta, ei edes morfiini suoraan suoneen yhtä aikaa opiaattien kanssa. 1,5 vuotta elimistö jaksoi jotenkuten, nyt sydän kestää enää pienen hetken. Näen ja tunnen kehossani, miten kipu tuhoaa sen pala palalta.

Juuri pari päivää sitten kävelin klo 21-0:30 ympäri kämppää tuskissani, kun olin päivällä unohtanut ottaa opioidilääkkeeni selästä jalkaan säteilevään hermosärkyyn. Paikallaan ei voinut olla hetkeäkään, koska silloin särky äityy kestämättömäksi.

Jotkut kärsivät niin kovasta kivusta, että ajatus kuolemasta ei tunnukaan kovin huonolta ajatukselta.

Lääkäri on sanonut, että kivun kanssa pitää vaan oppia elämään. Pah. Minä haluan kuolla, jotta ei olisi kipuja. Eutanasiaa tässä välillä toivoo. Kipu syö sisältä, polttaa kaiken pois. Ihan kaiken.

Se ei läheskään aina anna nukkua tuo kipu. Eutanasiaa tässä silti välillä toivoo. Kipu syö sisältä, polttaa kaiken pois. Ihan kaiken.

Lukijoiden mielestä lääkärien ei pitäisi miettiä lääkkeiden aiheuttamaa riippuvuutta etenkään silloin, kun loppuvaiheen syöpää sairastavalla on kovia kipuja eikä toivoa paranemisesta ole.

Ihan sama meneekö sinne hautaan riippuvaisena vai ei-riippuvaisena, hauta on kaikille samanlainen.

Tämä on asia, jonka ei pitäisi kuulua muiden kuin sairaan itsensä päätettäväksi!

Mitä merkitystä, onko potilas riippuvainen lääkkeistään? Eihän sen pitäisi muita haitata, eikä etenkään hoitohenkilökuntaa, eikö tärkeintä ole potilaan elämän mielekkyys?

Empatiakyky puuttuu

Kerroimme viime viikolla 38-vuotiaasta Marja Wallinista, joka sairastaa laajalle levinnyttä ja parantumatonta syöpää. Hänelle annetaan nyt vain elämää ylläpitävää hoitoa ja vahvoja kipulääkkeitä. Wallin yllättyi, miten jyrkästi jopa tutut ihmiset suhtautuivat vahvaan lääkitykseen.

– Kommentteja tuli aivan välittömästi. “Ai nytkö susta tehtiin narkkari?” “Miltä nyt tuntuu olla kipulääkekoukussa?” “Miten ajattelit päästä noista eroon, joko täristää?” Marja totesi.

Lukijat toivovat sekä lääkäreiltä että muilta kipulääkkeisiin jyrkästi suhtautuvilta toivotaan kykyä asettautua toisen asemaan.

Ikävä tosiasia on, että kipulääkityksestä eniten puhuvat ne joita se ei koske. Hienoa, että Marja Wallin uskaltaa puhua asiasta. Pitkään jatkunut kroonistunut kiputila on sietämätön ja vie järjen.

Suorastaan sydämetöntä ja keskiaikaista.

Empatiakyvyttömät eivät pysty ajattelemaan itseään sairaan paikalle.

Aivan kuin ihmiset olisivat jonkinlaisia sadisteja toisiaan kohtaan.

"Kivun hoidon takapajula"

Kyselyyn vastasi myös henkilöitä, jotka kertovat olevansa lääkäreitä tai sairaanhoitajia.

Tämä on asia, jonka ei pitäisi kuulua muiden kuin sairaan itsensä päätettäväksi.

Olen toiminut lääkärinä Suomen ja Venäjän rajalla kohta kahden kymmenen vuoden ajan ja voin sanoa: Suomessa ei lääkitä tarpeeksi.

Suomi on suurelta osin kivun hoidon takapajula. Työskentelen syöpäpolilla ja onneksi on käytössä kipupkl ja sillä osaava lääkäri. Olen pahoillani, jos sairaanhoitajat ovat niin epäammatillisia ja empatiakyvyttömiä kuin kirjoituksista ilmeni.

Toimiessani sairaanhoitajana (30 v.) kävin monissa kivunhoitokoulutuksissa ja tiedän,että on keinoja saada kipu sidettäväksi, vaikkei kaikkea voisi poistaa. On huonoa ammattitaitoa ja eettisesti väärin jättää kipu hoitamatta. En ymmärrä, että vielä v. 2015 ihmisten täytyy kärsiä kivuista.

Keskusteluun on tullut yli sata kommenttia. Voit käydä lukemassa koko keskustelun täältä.