1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Itä-Suomen ainoan kenttätutkimusaseman päällä heiluu yt-kirves

Itä-Suomen yliopiston yt-neuvotteluiden tulos on selvillä keskiviikkoaamuna. Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan neljää laitosta ja Mekrijärven tutkimusasemaa koskevien neuvotteluiden pirissä oli noin 350 työntekijää. Ilomantsin Mekrijärvellä jatkettiin alkuviikosta tutkimustöitä kovassa tuulessa ja sydän kylmänä.

Kotimaan uutiset
Mekrijärvellä väitöstutkija Simo Paukkunen (vas.), yliopistotutkija Marja Kolström ja tutkimusaseman varajohtaja Laura Jetsu.
Jouki Väinämö / Yle

Samaan aikaan kun Itä-Suomen yliopiston yt-kirves heiluu Mekrijärven päällä, on väitöstutkija lähdössä savottaan aseman tutkimusmetsään.

– Tällä viikolla on tarkoitus hakea aineisto neljättä eli viimeistä artikkelia varten, Simo Paukkunen kertoo.

Aineisto tarkoittaa käytännössä ensiharvennuspuita, jotka Paukkunen kaataa Mekrijärven omasta mäntymetsästä.

Karelia-ammattikorkeakoulusta leipänsä saava Simo Paukkunen tekee Itä-Suomen yliopistoon väitöstutkimusta siitä, miten ensiharvennuspuu sopii puupelletin raaka-aineeksi.

Työkaluja tulevaisuuteen

Paukkunen sanoo, että Ilomantsi on paras paikka tutkia pelletin uusia raaka-aineita.

– Minä en ainakaan Suomessa ja ehkä en koko Pohjois-Euroopassa tiedä parempaa paikkaa puupelletin tutkimusasemaksi kuin mitä Mekrijärvi on ja mitkä fasiliteettit täällä on.

Minä en ainakaan Suomessa ja ehkä en koko Pohjois-Euroopassa tiedä parempaa paikkaa puupelletin tutkimusasemaksi.

Simo Paukkunen

Simo Paukkunen sanoo, että hänen väitöstutkimuksensa tarjoaa valmistuttuaan työkaluja tulevaisuuteen.

– Jos jossain vaihessa tulee semmoinen tilanne, että Suomessa lisätään puupelletin käyttöä huomattavasti, joka tarkoittaa myös sitä, että raaka-aineesta saattaa tulla pulaa. Niin nyt on ainakin testattu etukäteen, käykö ensiharvennuspuu kuoren kanssa, ilman kuorta, oksineen tai koivua seassa puupelletin raaka-aineeksi.

Mitä seuraa, jos Mekrijärvi lopetetaan?

– Menetetään paljon tilaisuuksia metsään ja luonnonkäyttöön liittyvään tutkimukseen. Tämä on mielestäni ainutlaatuinen paikka. Menetetään erittäin merkittävä kenttätutkimusasema, jos tämä lopetetaan, väitöstutkija Simo Paukkunen sanoo.

Onko käyttöä vai ei?

Itä-Suomen yliopiston johdon mielestä Mekrijärvi on ollut liian vähällä käytöllä, ja näköpiirissä ei ole uusia merkittäviä tutkimushankkeita.

Mekrijärven väki muistuttaa, että asemalla on tehty ja tehdään edelleen tärkeätä tutkimusta.

Tämä on Itä-Suomelle aika hieno paikka, joka kannattaisi hyödyntää kansainvälisestikin.

Marja Kolström

– Ilmastonmuutos asiat on ollut aikoinaan hyvinkin merkittävässä osa. Täällä on edelleen tutkimusinfraa, jolla voidaan pureutua ajankohtaisiin asioihin ja mitkä on nyt biotalouden nousuunkin tärkeätä tietää. Kyllä mä näkisin, että Mekrijärven tutkimusasemalla on mahdollisuuksia olla hyvinkin keskeinen paikka, yliopistotutkija Marja Kolstöm kertoo.

Marja Kolströmillä on ollut läheinen suhde Mekrijärveen jo noin 30 vuoden ajan. Kaikki alkoi metsäylioppilaana kesäkursseilta. Tällä hetkellä Kolströmillä on menossa asemalla tutkimuksia, jotka liittyvät bioenergian eli energiarangan ja latvusmassan hyödyntämiseen.

– Ne liittyvät ennen kaikkea bioenergian varastoinnin aikaiseen laatuun ja siihen, miten sitä pystytään parantamaan.

Mitä tapahtuu, Mekrijärven tutkimusasema lopetetaan?

– Varmaan joitain vaihtoehtojakin on löydettävissä, mutta kyllä minä näen, että tämä on Itä-Suomelle aika hieno paikka, joka kannattaisi hyödyntää kansainvälisestikin. En osaa nyt äkkipäätään kuvitella. Ja toivottavasti sellaista tilannetta ei tule, yliopistotutkija Marja Kolström huokaisee.

Sitä mitä Sipilä haluaa

Huippumodernissa ja miljoonia maksaneessa kokeellisen ekologian tutkimuslaboratoriossa on menossa monivuotinen koe, jossa seurataan puun taimien kasvua muunnelluissa ilmasto-olosuhteissa.

Tutkimusaseman varajohtaja Laura Jetsu kertoo, että lisäksi Mekrijärvellä tehdään paljon bioenergian tuotantoon ja biotalouteen liittyviä tutkimushakkeita, kuten erilaisia pelletöinti-, kasvatus-, haketus- jauhatus- ja kuivatuskokeita.

Nimenomaan sen asian ytimessä täällä Mekrijärvellä on oltu jo jonkin aikaa.

Laura Jetsu

Siis juuri sitä, mitä Juha Sipilän uusi hallitus haluaa?

– Nimenomaan sen asian ytimessä täällä Mekrijärvellä on oltu jo jonkin aikaa, Jetsu kertoo.

Osaamiskeskuksen tutkimusasema

Mitä seuraa, jos 40-vuotias tutkimusasema hiljenee?

– Itä-Suomi jää kokonaan ilman kenttätutkimusasemaa. Ja se on outo tilanne, kun ajatellaan, minkälainen osaamisen kertymä ja painopiste Joensuussa on. Siellä on yliopistolla metsäosaamista ja ammattikorkeakoululla metsäosaamista. Siellä on Euroopan metsäinstituutti ja sitten siellä on myöskin Luonnonvarakeskuksen yksi toimipiste.

Mekrijärven toimintaa on ajettu viime vuosina hitaasti mutta varmasti alas. Majoitustiloista ja ruokalasta jouduttiin luopumaan edellisen yt-kierroksen seurauksena.

Tällä hetkellä tutkimusasemalla on töissä viisi ihmistä.

Lue seuraavaksi