Norsujen määrä romahtanut Tansaniassa, syystä kiistellään

Traffic-järjestön mukaan syynä on teolliset mittasuhteet saanut salametsästys, Tansanian hallitus puolestaan pitää mahdollisena myös norsujen muuttamista. Äskettäin kerrottiin norsujen määrän romahtaneen myös Mosambikissa

Ulkomaat
Afrikannorsuja kuvattuna Kenialaisessa luonnonpuistossa
Afrikannorsuja kuvattuna Kenialaisessa luonnonpuistossa lokakuussa 2013Dai Kurokawa / EPA

Norsujen määrä on vähentynyt Tansaniassa 60 prosenttia viiden viime vuoden aikana, maan hallitus kertoo.

Tansaniassa oli hallituksen laskennan mukaan viime vuonna runsaat 43 000 norsua, kun edellisessä laskennassa vuonna 2009 määrä oli lähes 110 000.

Vuonna 2009 norsujen määrä oli puolestaan tupaantunut vuodesta 1989, kun salametsästyksen vastaista toimintaa oli tehostettu.

Villieläinkauppaa tarkkaileva Traffic-järjestö pitää romahdusta katastrofaalisena ja syyttää teolliset mittasuhteet saanutta salametsästystä. Tansanian hallitusta Traffic syyttää silmien sulkemisesta salametsästykseltä. Järjestön johtaja Steven Broad pitää uskomattomana, ettei näin laajamittaista salametsästystä ole tunnistettu eikä siihen ole puututtu.

Tansanian hallitus puolestaan sanoo, että syy voi osittain olla norsujen muutossa. Hänen mukaansa hallitus yrittää jäljittää kadonneet norsut.

Turismiministeri Lazaro Nyalandu ei sanonut, olisivatko norsut voineet vaeltaa rajan yli naapurimaihin, esimerkiksi Keniaan tai Tansaniaan.

Vastikään kerrottiin, että norsujen määrä on puoliintunut Mosambikissa viidessä vuodessa.

Lähteet: AFP, Reuters