Jos joku maksaa – Suomalainen Toroidion lupaa muita paremman sähköauton kolmessa vuodessa

Sähkökäyttöisen Toroidion-superauton huhtikuussa esitellyt automuotoilija Pasi Pennanen ei usko ihmisten rakastuvan nykyisiin sähköautoihin. Nyt hän yrittää saada myös rahoittajat vakuuttuneeksi, että pieni suomalaispaja on keksinyt sähköauton uudelleen. Toroidion lupaa ennennäkemättömän 35 000 euron sähköauton, jos joku investoi ensin 300 miljoonaa.

Kotimaa
Toroidion -sähköautoa kehitetään Suomessa.
Toroidion -sähköautoa kehitetään Suomessa.Yle

Pasi Pennanen on tunnettu ja tunnustettu ajoneuvomuotoilija. Hän on tehnyt töitä muuan muassa Jaguarille ja Hondalle. Juuri kukaan ei tiennyt Pennasen yli viisi vuotta kestäneestä omasta autoprojektista, ennen kuin se esiteltiin Monacossa huhtikuussa.

Peräti 1 000 kilowatin tehoinen Toroidion on ainoastaan konsepti. Autolla ei kesäkuun alkuun mennessä ole ajettu vielä metriäkään. Ne ensimetritkin ajetaan todennäköisesti jollakin suomalaisella moottoriradalla kaikilta salassa.

Pasi Pennanen uskoo sähköautoihin, ainakin jos ne ovat hänen omiaan. Nykyisiin markkinoilla oleviin sähköautoihin Pennanen ei usko. Autojen toimintamatka yhdellä latauksella on liian lyhyt, lataaminen erilaisilla latausasemilla tuntuu liian monimutkaiselta ja autot ovat aivan liian kalliita.

Kaikkeen tähän Pennanen haluaa nyt muutosta. Hän haluaa kehittää sarjavalmisteisen koko kansan sähköauton keksimällään tekniikalla tai tarjota innovaatiotaan kaupallisesti muiden käytettäväksi. Rahaa tarvitaan, tulee se sitten mistä leiristä tahansa.

– Tilanne vastaa samaa kuin siirtyminen kuvaputkitelevisioista litteisiin näyttöihin. Aluksi kukaan ei uskaltanut rahoittaa. Sitten kun ne tulivat, ne olivat kalliita. Nyt ne taas ovat halvempia kuin kuvaputkinäytöt olivat koskaan, Pennanen vertaa.

Neljä pyörää, neljä moottoria

Pasi Pennasen tekninen innovaatio perustuu siihen, että Toroidionin jokaisessa pyörässä on oma sähkömoottorinsa. Se sinänsä ei ole uutta. Jo Ferdinand Porschen 1898 kehittämässä autossa sähkömoottorit olivat suoraan kiinni pyörissä.

Toistaiseksi Pennasen tekniikka on nähty tositoimissa vasta mikroautossa, jolla Toroidionin verstaan henkilökunta on hankkinut ajokokemuksia.

Pasi Pennanen sanoo innovaation olevan erittäin yksinkertainen, mutta ei patenttisyistä hiiskahda siitä sen tarkemmin. Jotain kuitenkin.

– Voimalinjatekniikkaa pitää parantaa. Muuten ei toimintamatka kasva sen enempää kuin millä vauhdilla akkuteknologia kehittyy.

Toroidionilla siis uskotaan, että nykyiset akut eivät olekaan esteenä jopa satojen kilometrien toimintasäteelle yhdellä latauksella. Auton pitää siis ainoastaan kuluttaa vähemmän sähköä.

– Vanhanaikainen tekniikkaa on painavaa ja heikkotehoista, jopa vaarallista ja lisäksi käyttäjilleen mahdoton huoltaa, Pennanen luettelee.

Pasi Pennanen
Ajoneuvomuotoilija Pasi Pennanen haluaa kehittää sarjavalmisteisen koko kansan sähköauton.Yle

Oma automalli maksaa 200 miljoonaa, tekniikka kymmeniä miljoonia

Pasi Pennanen uskoo, että kolmessa vuodessa kansanmallinen Toroidion olisi myyntikunnossa, jos rahoitus järjestyisi pian. Yhteydenottoja on tullut ja monilla potentiaalisilla rahoittajilla on jopa suomalaistaustaa.

– Tyypillinen kustannus täysin uudelle automallille on noin 200 miljoonaa. Tekniikka on sitten omansa ja pyörii muutamissa kymmenissä miljoonissa. Tekniikka on vielä kalliimpi kuin perinteisissä autoissa.

Pasi Pennanen näkisi tulevaisuuden Toroidionit valmistettavan mielellään Valmet Automotiven tehtaalla Uudessakaupungissa. Myös Valmetille yhteistyö sopisi ja tuotantolinja luvataan avata, jos Toroidion todellakin olisi tulossa.

Pennanen uskoo, että myös aika tekee tehtävänsä. Kun yhä useampi on päässyt kokeilemaan sähköautoa, niin yleinen mielipide muuttuu suopeammaksi. Suopeutta auttaisi Pennasen mukaan, jos Suomen hallitus poistaisi autoveron sähköautoilta. Myös sähköautojen arvonlisäverosta voisi Pennasen mielestä tukitoimena hyvinkin luopua.

– Ihmiset rakastuvat siihen, millainen sähköauto on käyttää, minkälainen se on ajettavuudeltaan ja reagoimaan kuljettajan käskyihin. Palaaminen takaisin polttomoottorikäyttöiseen autoon on sen jälkeen shokki, Pennanen lupaa.

_Juttua muokattu 4.6 klo 9.10. Kohdassa "Hän haluaa kehittää sarjavalmisteisen koko kansan sähköauton keksimällään tekniikalla tai tarjota innovaatiotaan kaupallisesti muiden käytettäväksi" luki aiemmin , että "Hän haluaa kehittää sarjavalmisteisen koko kansan sähköauton keksimällään tekniikalla tai myydä koko innovaation ulkopuoliselle valmistajalle." _