1. yle.fi
  2. Uutiset

Kunnalla ei rahaa ostaa Sarviniemeä – pääsy venesatamaan varmistettava

Suur-Saimaan keskeisimmillä paikoilla sijaitsevaa Sarviniemen aluetta Taipalsaarella kaupataan venäläisille. Kunta ei pystyisi lunastamaan aluetta itselleen.

luonto
Uimaranta
Yle

Taipalsaaren kunnalla ei ole rahkeita ostaa Sarviniemen aluetta. Asia on ollut esillä kunnan keskusteluissa aiempien kaupantekojen yhteydessä.

– Silloin nähtiin, että ei kunnalla ole resursseja lähteä ensinnäkään ostamaan aluetta ja sitten lähteä kehittämään sitä voimakkaasti eteenpäin, sanoo Taipalsaaren kunnanjohtaja Jari Willman.

Kunta haluaisi, että Sarviniemi säilyisi kuitenkin edelleen yleisessä virkistyskäytössä, vaikka omistaja vaihtuisi.

Alueen myyntivälittäjän mukaan mahdollinen tuleva venäläisomistaja saattaisi eristää alueella julkisen liikkumisen.

Taipalsaaren kunnalla on Sarviniemessä satamalaiturin parkkipaikka, jonne kunnanjohtajan mukaan täytyy varmistaa pääsy joka tapauksessa.

– Kyllä, se pitää järjestää jotenkin se liikenneyhteys sinne satama-alueelle. Se on ihan selvä rasite ostajalle siinä, mutta jotenkin se on järjestettävä, sanoo Willman.

Lue seuraavaksi