Myräkkä laantumaan päin – silti yli 14 000 taloutta sähköttä Etelä-Savossa

Voimakkaat tuulenpuuskat katkovat sähköjä Etelä-Savossa. Iltapäivän aikana sähköt ovat poikki jopa yli 14 000 taloudelta. Määrä on kasvanut iltapäivän aikana.

Kotimaa
Myrskytuhot
Kalle Pallonen / Yle

Napakka tuuli on katkonut sähköjä laajalti Etelä-Savossa. Järvi-Suomen Energiassa ennen iltakolmea sähköt oli poikki yli 14 000 taloudelta. Pahimmat katkoalueet ovat Mäntyharjulla ja Mikkelin seudulla.

Savon Voimalla pahimmat vika-alueet sijaitsevat Pieksämäellä ja Pohjois-Savon puolella.

Viankorjaus on käynnissä. Arvioita sähköjen palauttamisesta ei osata vielä antaa kuin vasta voimakkaimmat tuulet laantuvat ja uusia vikoja ei enää synny.

– Siinä mielessä on tasoittunut tuuli. Puuskatuuli on hellittänyt. Mikkelissäkin tuulee vielä. Saattaa aiheuttaa puiden kaatumisia Mikkelissä. Myrskyluontoinen tuuli on ylittänyt Mikkelin, Järvi-Suomen energian käyttöpäällikkö Mika Huttu arvioi.

– Sanotaan näin, että ollaan kaikki resurssit laitettu kentälle. Riippuu siitä, tuleeko uusia vikoja ja kuinka pahoja vikoja siellä on miten nopeasti sähköt saadaan palautettua. Jos mitään mullistavaa ei tule, on viat saatu korjattua aamuun mennessä.