SDP paikkaa talouttaan: Puoluetoimisto myytiin, painettu puoluelehti kerran viikossa

Puolue vähentää myös kuusi henkilöä puoluetoimiston organisaatiosta. Demokraatille etsitään uutta päätoimittajaa, kun nykyinen päätoimittaja Antti Vuorenrinne siirtyy osa-aikaeläkkeelle syyskuun alussa.

politiikka
SDP:n puoluetoimiston sisäänkäynti Helsingin Hakaniemessä.
SDP:n puoluetoimiston sisäänkäynti Helsingin Hakaniemessä.Yle

Sosiaalidemokraattinen puolue paikkaa vaalitappion takia pienentyvää puoluetukeaan myymällä puoluetoimistonsa VVO:lle.

SDP:n puoluetuki väheni noin 1,3 miljoonaa euroa vuodessa.

Hakaniemessä osoitteessa Saariniemenkatu 6 sijaitsevan kiinteistön kauppahinta on 7,4 miljoonaa euroa.

Puolueväki siirtyy Ympyrätalossa sijaitseviin vuokratiloihin lokakuun aikana.

Talossa on liike- ja toimistotiloja sekä vuokra-asuntoja. VVO toteuttaa vuonna 1979 rakennetussa talossa täydellisen peruskorjauksen.

SDP:n puoluetoimistolla käydyt yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen ja puoluehallitus vahvisti torstaina aamulla uuden organisaation.Taloutta paikataan vähentämällä kuusi henkilöä puoluetoimistosta.

Puoluelehti Demokraatti (siirryt toiseen palveluun) puolestaan alkaa ilmestyä ensi vuoden alusta painettuna vain kerran viikossa viestintätuen supistumisen vuoksi.

Toinen syy muutokseen on lehden mukaan mediakentän yleinen murros, eli monet lukijat ovat siirtyneet lukemaan verkkolehteä.

Demokraatti ilmestyy nyt neljä kertaa viikossa.

Lehdelle on luvassa on myös uusi päätoimittaja, kun nykyinen päätoimittaja Antti Vuorenrinne siirtyy osa-aikaeläkkeelle syyskuun alussa.