Shamaanin siveltimet maalaavat kirkkailla väreillä

Etelä-Euroopassa teoksillaan pohjoisen miehen ja shamaanin leiman saanut kuvataitelija Veikko Hirvimäki haluaa katsoa taaksepäin. Se, mikä menneisyydessä on ollut tärkeää, tulisi pitää arvossaan myös nykypäivän kulutushulluuden ja teknologian keskellä.

kuvataide
Kuvataiteilija Veikko Hirvimäen teoksia esillä Jyväskylän taidemuseolla kesäkuussa 2015.
Otto Eskola / Yle

Petäjävedellä syntynyt, 74-vuotias Veikko Hirvimäki ottaa teoksillaan voimakkaasti kantaa luonnon puolesta. Yli parikymmentä vuotta Euroopassa asunut Hirvimäki haluaa taiteellaan myös tuoda esiin pohjoista kulttuuria, sen mystiikkaa.

– Jos olen jonkun shamaanin leiman saanut otsaan, niin kai se lähinnä näiden pienten installaatioiden myötä tulee, Hirvimäki toteaa.

Italiassa, Ranskassa ja Sveitsissä vietetyt vuodet ovat selkiyttäneet Veikko Hirvimäelle juurien merkitystä. Sydämeltään hän kertoo olevansa keskisuomalainen.

– Minulle on hyvin tärkeää, että taiteilija jopa tuotannossaan näyttää mistä ilmansuunnasta tulee. Minä olen pohjoisen mies ja haluan korostaa omia juuriani ja kulttuuriani, se on hyvin tärkeää.

Värit palasivat Hirvimäen töihin

Hirvimäki aloitti taiteilijauransa maalarina ja siirtyi kivi- ja pronssiveistosten kautta puuhun. Julkisia veistoksia löytyy ympäri maailmaan, myös kotimaakunnasta Keski-Suomesta. Jyväskylän torilla seisoo Hirvimäen Torikunkku, joka paljastettiin vuonna 1990.

Veikko Hirvimäki kesällä 2015 Jyväskylän taideomuseossa.
Kuvataiteilija Veikko Hirvimäki.Otto Eskola / Yle

Taiteessaan Hirvimäki haluaa korostaa nimenomaan luontoon liittyviä arvoja.

– Ihminen on kuitenkin osa luontoa ja sen me unohdamme tänä korkean teknologian aikana eli menemme ostamaan ja heitämme pois ja sitten menemme uudelleen ostamaan ja siitä seuraa ongelmia, kuten ilmastonmuutos.

Kuvataiteilija Veikko Hirvimäen puuveistoksia on esillä Jyväskylän taidemuseon kesänäyttelyssä. Edellisestä Veikko Hirvimäen Jyväskylän näyttelystä on vierähtänyt kymmenkunta vuotta. Taidemuseon näyttelyssä on esillä lähinnä 2000-luvulla valmistuneita töitä, joissa värit heräävät eloon hiljaiselon jälkeen.

– Maalarin tausta kummittelee, koska olen maalarina aloittanut urani. En ole koskaan haudannut siveltimiä hiekkaan ja värit ovat olleet aina tärkeitä ja nyt ne tulevat takaisin, enemmän ja enemmän.

Veikko Hirvimäkeä haastatteli toimittaja Marja Roiha.