Yhtyelaulu kulkee laulajan sydämestä yleisön sydämiin – video

Tampereen Sävelen yhtyelaulukilpailussa helskyvät äänet kahdeksasta eri maasta, kahdelta eri mantereelta.

kulttuuri
Lauluyhtye esiintyy Tampereen Sävelessä.
Tampereen Sävelen yhtyelaulukilpailussa helskyvät äänet kahdeksasta eri maasta, kahdelta eri mantereelta.

Tampereen Sävel -vokaalimusiikkitapahtuman yhtyelaulukilpailu on jännittävää seurattavaa. Kuoroja pienemmät a cappella -lauluyhtyeet loihtivat monikerroksisia äänimaailmoja ilman instrumenttien säestystä. Yhtyelaululla on pitkät perinteet esimerkiksi Yhdysvalloissa, mutta vaikkapa Aasiassa laji on vielä uusi.

Tampereen kilpailun finaaliin pääsi 13 lauluyhtyettä kahdeksasta maasta. Kaukaisimmat kilpailijat matkasivat Hämeeseen Taipeista, Taiwanista.

Kilpailu ratkeaa 4. kesäkuuta illalla kahdeksan jälkeen.

Kuuntele, miten laulajat itse kuvailevat hetkeä, jolloin syvempi yhteys laulajien kesken löytyy ja äänten sointi helähtää myös yleisön sydämiin.

Äänessä Kumo-yhtyeen sopraano Kirsi Tunkkari, Voco Novo-yhtyeen alttolaulaja Yu-Ru Christine Liu ja Rajaton-yhtyeen basso, kilpailun tuomariston jäsen Jussi Chydenius.