Biisonit hyökänneet alkukesällä jo kahden turistin kimppuun Yellowstonessa – puisto peräänkuuluttaa tervettä järkeä

Turistit olivat menneet vain muutaman metrin päähän kuvaamaan biisonia, kun se hyökkäsi. Yellowstonen kansallispuistoon saapuville jaetaan biisonien vaarallisuudesta varoittavia esitteitä, mutta ilmeisesti kaikki eivät ymmärrä, miten nopea eläin on, puiston edustaja toteaa.

Ulkomaat
Biisoneita auton vieressä maantiellä Yellowstonen kansallispuistossa.
Biisoneita kuvattuna Yellowstonen kansallispuistossa marraskuussa 2013.Yellowstone National Park

Yellowstonen kansallispuistossa Yhdysvalloissa kaksi ihmistä on loukkaantunut kolmen viikon sisällä biisonien hyökkäyksessä. Kumpikin turisteista oli mennyt liian lähelle eläimiä.

Tiistaina biisoni hyökkäsi 62-vuotiaan australialaisen miehen kimppuun ja heitti tämän ilmaan useita kertoja. Hyökkäys sai alkunsa, kun väkijoukko tuli liian lähelle ruohikolla maannutta biisonia.

Hyökkäyksen kohteeksi joutunut mies oli mennyt valokuvaamaan biisonia vain joidenkin metrien päästä, mutta koko väkijoukko oli liian lähellä eläintä, Yellowstonen edustajat kertovat.

Vakavia vammoja saanut australialaismies vietiin helikopterilla sairaalaan, josta hän pääsi tiistai-iltana.

Toukokuun puolivälissä biisoni hyökkäsi Yellowstonessa 16-vuotiaan tytön kimppuun, kun tämä otatti itsestään kuvan liian lähellä biisonia. Myös tyttö sai pahoja vammoja.

Jopa 900-kiloinen nopea eläin

Yellowstonen edustaja Amy Bartlett sanoo, etteivät ihmiset ilmeisesti ymmärrä, miten nopea biisoni on. Sarvekas uros voi painaa jopa 900 kiloa ja biisoni voi juosta jopa 64 kilometrin tuntivauhtia.

Yellowstone on yrittänyt teroittaa turisteille, että biisonit ovat vaarallisia villieläimiä. Puistoon saapuville annetaan varoituslehtisiä, joissa sanomaa vahvistamassa on piirros lävistetystä ja ilmaan heitetystä miehestä.

Puisto varoittaa, että alle 23 metrin etäisyys biisonista on vaarallinen. Turisteja kehotetaan myös tarkkailemaan ympäristöään ja muistamaan, että Yellowstonen villieläimet kulkevat missä mielivät.

Yellowstonessa turistien vaarana ovat myös mustakarhut. Ne ovat surmanneet puistossa 30 vuoden aikana yli 40 ihmistä. Toukokuussa tallentui videolle, kun mustakarhu ja kolme sen poikasta jahtasivat sillalla liian lähelle tulleita turisteja.

Etelä-Afrikassa leijona surmasi vastikään yhdysvaltalaisen turistin, joka oli ajanut leijonapuistossa auton ikkuna avoinna.

Mustakarhuja ja turisteja maantiellä Yellowstonen kansallispuistossa.
Silminnäkijä tallensi toukokuussa Yellowstonen kansallispuistossa Yhdysvalloissa videolle, kun mustakarhu poikasineen jahtasi liian lähelle tulleita turisteja.

Lähteet: AP, Yle Uutiset