Missä ovat naiskitaristit?

Tampere Guitar Festivalin laajasta esiintyjäkaartista vain yksi on nainen. Naisia ei näytä kiinnostavan sen paremmin klassinen kuin rokkikitarakaan. Syyt löytyvät perinteistä ja asenteista.

kulttuuri
Mabel Millan
Espanjalaiskitaristi Mabel Millán Tampere Guitar Festival -tapahtumassaYle

Kun selaa Tampereen Guitar Festivalin esiintyjälistastaa, sieltä löytyy yksi naisesiintyjä. Siis yksi.

Syy siihen on tietenkin se, että varteenotettavia naiskitaristeja on todella vähän. Miksi naiskitaristeja on niin vähän, onkin jo monimutkaisempi juttu.

Kitarassa sinäsnä ei ole mitään toista sukupuolta suosivaa ominaisuutta, vaan se on kenelle tahansa mahdollinen soitin. Soittamisen voi aloittaa edullisella instrumentilla. Kitara on kevyt kantaa paikasta toiseen. Soittaminenkaan ei vaadi muita kuin näppivoimia, jotka kehittyvät soittamalla. Tarvitaan vain harjoittelua ja tietysti musikaalisuutta, jota on tiettävästi jaettu tasaveroisesti miehille ja naisille.

Miksei kitara sitten nappaa naista ja nainen kitaraa?

Pian kitaransoiton opettajaksi valmistuva Maija Lindsbergin mukaan ainakin vanhempien asenteissa on parantamisen varaa:

– Kun pienet tytöt pohtivat instrumenttivalintoja, vanhemmille ei useinkaan tule edes mieleen kitara, Lindsberg sanoo.

Maija Lindsbergin mielestä musiikkiopistojen soitinesittelyilloissa voisi tuoda vahvemmin esiin kitaraa instrumenttilna joka sopii kaikille.

Vahvoja mielikuvia on vaikea kumota hetkessä. Koska kitara mielletään ”poikasoittimeksi”, monet työt eivät halua sitä aloittaakaan. Soittoharrastus tietäisi myös poikaryhmiä ja miesopettajia.

– Itse päädyin kitaraan 16-vuotiaana. Olin siis jo vanha aloittaja. Meillä oli lukiossa musiikkitunnilla kitaransoittoa ja komppaaminen tuntui niin hienolta, että innostuin rämpyttämään itsekseni kotona. Lopulta lähdin musiikkiopistoon, Lindsberg kertoo.

Hame ja kitara – huono yhdistelmä

Toinen mestarikurssilainen Alina Tolavanen valitsi kitaran sisarensa innoittamana. Nyt sisko ei enää soita, mutta Tolvanen tähtää ammattiin.

– Sellainen jännä juttu on tullut mieleen, että kitaraa on vaikea soittaa hame päällä. Ainakin klassista kitaraa, jota soitetaan istuen ja jalat harallaan, Tolvanen nauraa.

Siinäpä historian painolasti, joka heijastelee nykypäivän farkkutyttöihin ja legginsineitoihin.

Tolvasen mielestä naiskitaristeilta puuttuu esikuvia. Klassista kitaraa soittavia naisia pääsee kuulemaan harvoin ja kevyen musiikin puolellakin puhutaan kitarasankareista. Sillä ei yleensä tarkoiteta naisia.

Rolling Stone -lehti kokosi vuonna 2011 listan 100 maailman parhaasta rock-kitaristia. Listalla on kaksi naista, Joni Mitchell ja Bonnie Raitt.

– Olisi hyvä, jos soittoharrastusta aloittavat voisivat kokeilla eri instrumentteja ja päättää vasta sitten, mikä on sopivin, Tolvanen pohtii tyttöjen rohkaisua.

Tyttöjen into lopahtaa lukioiässä

Turun konservatoriossa kitaransoittoa opettava Hanna Kourula kertoo, että hänen kursseillaan aloittavista oppilaistaan noin puolet on yleensä tyttöjä.

– Tytöt putoavat kyydistä usein lukiovaiheessa. Silloin he päättävät karsia harrastuksia, jotta voisivat keskittyä koulunkäyntiin täysillä, Kourula sanoo.

Kourulan mukaan pianon kaltaisten instrumenttien takana on valtavat harrastaja- ja opiskelijamäärät. Massasta nousee väistämättä enemmän lahjakkuuksia esille kuin niin sanotuista pienemmistä soittimista.

Pojat eivät sen sijaan luovu kitarastaan.

– Olen opettanut kitaransoittoa 15 vuotta ja tämä sama kuvio tuntuu toistuvan. Poikia houkuttavat usein bändijutut ja jotenkin vanhemmatkin näkevät bändit pojille sopivana, Kourula kertoo.

Naiset tanssivat, miehet komppaavat

Ainoan naisartistin titteliä Tampereen festivaalilla kantaa nuori espanjalaiskitaristi Mabel Millán. Luulisi, että Espanjan macho-kulttuurissa naiskitaristin olisi erityisen vaikea nousta esiin. Esimerkiksi flamencossa on melkein itsestään selvää, että miehet soittavat ja naiset tanssivat.

– Kyllä Espanjassa naisetkin soittavat, mutta kieltämättä heitä on vähän. On myös naiskitaristeja, jotka eivät halua esiintyä, Millán sanoo.

Niin Millán kuin Maija Lindsberg ja Alina Tourulakin toivovat, että aika tekee tehtävänsä. Mitä enemmän esikuvia nuorille naisille nousee, sitä enemmän kitarakin alkaa kiinnostaa.

Kaikki kolme naiskitaristia toivovat yhtä enemmän kuin mitään muuta: lisää esiintymistilaisuuksia. He haluavat soittaa ja tehdä sitä yleisölle. Haaveissa on myös elää kitaralla. Se ei ole kovinkaan helppoa missään päin maailmaa.

– Elannon repiminen soittamalla on todella työlästä. En voi laskea sen varaan, että minuun luotetaan. Jokainen saamani konserttitilaisuus on voitto, Millán toteaa.

Opettajana työskentely luultavasti pelastaa kolmikon elintason. Ja naisopettajalla on varmasti myönteinen vaikutus samaa sukupuolta oleviin oppilaisiinkin.