Suomenlahden hylynryöstöstä julistettiin tuomiot

Kaikkien neljän epäillyn syytteet hylättiin. Osa syytteistä ehti jo vanhentua.

Kotimaa
Laivahylky meren pohjassa.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on hylännyt kaikki syytteet niin sanotussa hylynryöstötapauksessa. Osa syytteistä ehti jo vanhentua.

Neljää epäiltyä syytettiin hylyssä olleiden tavaroiden varastamisesta. Kyseessä oli lähinnä teekuppeja ja pulloja. Varkautta ei voitu aukottomasti todistaa oikeudessa.

Hylky makasi avomerellä Porvoon edustalla lähempänä aluevesirajaa kuin mannerta yli 40 metrin syvyydessä. Kyseinen hylky löytyi silloisen Merenkulkulaitoksen tutkimuksissa vuonna 2004. Museovirasto sai hylystä kuvia niistä kiinnostuneiden harrastajasukeltajien kuvattua sitä. Puurunkoinen alus oli noin 26 metriä pitkä ja seitsemisen metriä leveä.

Syytteen hylynryöstöstä nosti Museovirasto. Porvoon edustalle uponneen laivan arvellaan olevan 1700-luvulta tai 1800-luvulta. Muinaismuistolain mukaan hylyn katsotaan kuuluvan valtiolle, jos sen omistajaa ei tiedetä ja se on ollut uponneena yli sata vuotta.

Valtio määrättiin korvaamaan syytettyjen oikeudenkäyntikuluja yli 26 000 euroa.