Lukiolaistyttö muuttuu japanilaiseksi pop-idoliksi tunnissa

Anette Pitkänen harrastaa cosplayta eli japanilaisen animaatio- ja sarjakuvamaailman roolihahmoksi pukeutumista. Pitkänen hullaantui animeen ja cosplayhin, koska haluaa itse valmistaa pukuja. Rahaa kuluu, mutta ystäväpiiri on tullut harrastuksen myötä.

Kotimaa
Anette Pitkänen harrastaa cosplayta, meikit naamassa
Anna Näveri / Yle

Peruukit, tyllihameet ja miekat antavat ymmärtää, että tänä viikonloppuna Lahden Sibeliustalossa ei pönötetä kongresseissa.

Jo seitsemäntenä perättäisenä kesänä järjestettävä Desucon kerää Lahden satamaan lähes 3 000 japanilaisista sarjakuvista ja pop-kulttuurista hullaantunutta.

Monelle osallistujalle tärkeä osa tapahtumaa on roolihahmoksi pukeutuminen.

Pukujen valmistamisessa on oppinut myös ongelmanratkaisukykyä.

Anette Pitkänen

Lahtelaisen Anette Pitkäsen Desucon alkaa kotona muuttumisleikillä japanilaiseksi pop-idoliksi Yuko Oshimaksi. Alkajaisiksi Pitkänen laittaa silmiinsä ruskeat piilolinssit.

Yuko Oshima on pop-idoli, mutta Pitkäselle suurin syy juuri tämän roolihahmon valintaan oli henkilöhahmon fanittamisen sijaan itse puku.

Anette Pitkänen meikkaa kulmakarvoja kotonaan Lahdessa ennen Desuconia
Anna Näveri / Yle

– Kyllä se pukeutuminen on kaikista tärkeintä, Pitkänen toteaa.

Puvun valmistamisessa hurahti viikko.

Anette Pitkänen asettaa peruukkisukkaa päähän ennen Desuconia
Anna Näveri / Yle

– Olen nopea ompelemaan.

Aina näin nopea Pitkänen ei ole kuitenkaan ollut. Ennen cosplayn löytämistä vuonna 2008 ja animesta innostumista Pitkänen ei juuri ommellut.

– Pukujen valmistamisessa on oppinut ompelun ohella myös ongelmanratkaisukykyä.

Kaikkien perheet ei ymmärrä

Piilolinssien jälkeen vuoroon tulevat irtoripset ylä- ja alaripsiin. Pitkäsen meikkipöydällä on lukuisia pastellinsävyisiä piilolinssikoteloita, peruukkeja, huoneen seiniä koristavat julisteet, vitriinejä animefiguurit.

Olen nähnyt 30–40-vuotiaita cossaajia osallistumassa tapahtumiin. Amerikassa harrastajia on 60-vuotiaitakin, eli ei tämä ole iästä kiinni.

Anette Pitkänen

21-vuotiaan Pitkäsen mielestä animen ja cosplayn harrastamisella ei ole yläikärajaa.

– Olen nähnyt 30–40-vuotiaita cossaajia osallistumassa tapahtumiin. Amerikassa harrastajia on 60-vuotiaitakin, eli ei tämä ole iästä kiinni. On paljon vanhoja hahmoja, joiksi haluaisin pukeutua, mutta parikymppisenä se ei ole ehkä vielä järkevää.

Vaikka Desuconin kaltaiset massatapahtumat ovat tehneet cosplaysta ja mangasta yhä tutumpia valtaväestölle, joutuu Pitkänen toisinaan yhä selittämään harrastustaan vieraille.

– Usein saan kertoa, mitä cosplay eli costume play tarkoittaa. Ei se haittaa, siinähän sitten selitän, Pitkänen hymyilee.

Perhe puolestaan on kannustanut harrastuksessa alusta alkaen.

– Onneksi, Pitkänen huokaisee.

Anette Pitkänen takaa päin cosplay harrastaja
Anna Näveri / Yle

– Kaikkien kavereiden vanhemmat eivät ole ymmärtäneet, miksi heidän lapsensa haluaa käyttää rahansa tähän.

Ja rahaa tosiaan cosplayssa saa palamaan.

– Kyllähän tähän saa kulumaan ihan niin paljon kuin haluaa, viidestä eurosta tuhanteen pukua kohden, Pitkänen sanoo.

Alakulttuurin sisällä ei kyräillä

Tunnin kuluttua piilolinssien laitosta peilistä katsoo lahtelaisen lukiolaistytön sijaan nappisilmäinen pop-idoli.

Itse puku on yhdistelmä tyttömäisyyttä ja koulupukua kravaatteineen. Pitkät saappaat ulottuvat melkein polveen ja lyhyen mekon alla on itse tehty muhkea tyllihame.

Anette Pitkänen pihassa cosplay asussa
Anna Näveri / Yle

Pitkänen hymyilee pelille ja kameralle kuin tietoisen vienosti. Hän ottaa tottumuksesta asennon, jossa puku tulee esiin.

Viikonlopun ohjelmaan kuuluvat olennaisena osana pukujen kuvaukset yhdessä kavereiden kanssa.

Pitkäsen ystäväpiirissä suuri osa on tullut animeharrastuksesta. Ilmapiiriä loppuunmyydyssä Desuconissa Pitkänen kuvailee rennoksi.

– Saman kiinnostuksenkohteen parissa tässä ollaan. Toisiin suhtaudutaan kuitenkin kunnioituksella, ei mennä sanomaan ihan mitä tahansa.