Eduskuntatalo katoaa hupun alle – turistikierrokset tauolla pari vuotta

Peruskorjauksen aikana myös eduskuntatalon portaat ja edusta ovat käyttökiellossa. Talossa käy normaalisti vuosittain noin 40 000 vierailijaa.

Kotimaa
Eduskunnan remontti.
Kuva eduskuntatalon remonstista kesältä 2015.Terhi Uusivaara / Yle

Saksalainen Petra Schweizer olisi halunnut viisipäiväisellä Suomen vierailullaan käydä tutustumassa myös eduskuntataloon. Tämä jäi kuitenkin vain haaveeksi, sillä talo on peruskorjauksen vuoksi suljettu, ja sitä ympäröivä rakennustyömaa on aidattu Mannerheimintielle asti.

Schweizer päätyikin perheineen katselemaan aitaan painettuja vanhoja valokuvia talon historiasta.

Petra Schweizer perheineen katselee eduskuntataloa.
Terhi Uusivaara / Yle

– Tämä on ihan mielenkiintoista. Mietin, miltä sisällä näyttää, joten aloin katsella näitä kuvia. Meille kerrottiin, että sisään ei pääse, hän sanoi.

Koska eduskuntatalon kierros jäi väliin, Schweizerin perhe suuntasi lopulta kulkunsa kohti lähellä sijaitsevaaTemppeliaukion kirkkoa.

Kesällä koko talo peitetään hupulla

Saksalaisperheen kohtalo on tuttu myös monelle muulle matkailijalle. Eduskuntatalossa käy vuosittain noin 40 000 vierailijaa, mutta nyt opastetut kierrokset ovat tauolla reilun kahden vuoden ajan.

Eduskunnan apulaistiedotuspäällikkö Rainer Hindsberg kertoo, että kierrokset päätettiin laittaa kokonaan jäihin, koska vierailut lisärakennuksessa ja Sibelius-Akatemialta vapautuneissa väistötiloissa eivät olisi yhtä lailla kiinnostavia. Täysistuntoja pääsee kuitenkin yhä seuraamaan väistötilojen yleisölehterille.

– Kyllä se on juuri eduskuntatalo, joka kiinnostaa. Se on myös arkkitehtonisesti arvokas, Hidsberg sanoo.

Koko peruskorjauksen aikana ei ole pääsyä myöskään eduskuntatalon edustalle tai portaille, jotka ovat nekin yleensä suosittuja vierailukohteita. Tulevan kesän aikana koko eduskuntatalo peitetään suurella rakennuksen kuvalla koristellulla hupulla.

Remontin on tarkoitus valmistua syksyllä 2017, jolloin vietetään itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa. Silloin talo avautuu taas myös vierailijoille.

– Eduskuntatalohan on rakennettu aikanaan myös itsenäisyyden monumentiksi. Siksi se on hyvä ajoitus, Hindsberg huomauttaa.