Kerro erosta selkeästi lapselle – "Vanhemmuus ei pääty eroon, vaikka parisuhde päättyisikin"

Toisinaan avioero muuttaa kahden ihmisen elämän lisäksi myös muiden elämää. Lapset saattavat joskus jäädä varjoon, kun sormukset riisutaan nimettömistä pois.

ilmiöt
Puuleluja.
Timo Hytönen / Yle

Lapsen iällä ei niinkään ole väliä, ero sattuu elämänvaiheesta riippumatta. Vanhempi lapsi osaa kuitenkin käsitellä muutosta paremmin – ehkä.

– Ero ei missään vaiheessa lapsen elämää ole helppo. Se on iso muutos. Jos vanhempien välit ovat tulehtuneet ja kotona on ikävä ilmapiiri, niin kyllähän ero on helpompi ratkaisu ja helpottaa myös lapsen tilannetta, Väestöliiton pari- ja seksuaaliterapeutti Anja Saloheimo kertoo.

– Eron syitä saattaa ymmärtää paremmin esimerkiksi murrosiässä. Pienemmälle lapselle toive vanhempien yhdessäolosta voi olla hyvinkin voimakas. Se on kauhean yksilöllistä, Saloheimo jatkaa.

Nuoret aikuisetkin voivat olla hyvin pettyneitä vanhempien eroon.

– Paljon riippuu perheen dynamiikasta ja eron jälkeisestä kyvystä olla yhteistyössä. Tilanne voi usein olla vaikea ja raastava.

Kertokaa lapselle yhdessä

Pari- ja seksuaaliterapeutin mukaan vanhemmat voivat toimillaan auttaa lasta perheen jakautumisen keskellä.

Pitää kertoa selkeästi, että ero ei ole lapsen syy. Sitä pitää ehkä toistaa useampaankin kertaan.

Anja Saloheimo

– Lapselle ei saa tulla taakaksi vanhempien huonojen välien kuljettaminen. Lapsen ei pidä myöskään joutua sanansaattajaksi tai salaisuuksien pitäjäksi, Anja Saloheimo sanoo topakasti.

Eroavan pariskunnan voi olla vaikeaa hoitaa tilannetta toisilleen helpommaksi. Vielä vaikeampaa saattaa olla muistaa, ettei lapsi käsittele asioita kuten aikuinen.

– Mikäli mahdollista, lapselle kannattaa kertoa yhdessä. Tilanteen pitää olla rauhallinen, ja lapsella pitää olla tilaa käsitellä omia tunteitaan.

– Riidan keskellä ei pidä puuskahtaa lapselle, että "me sitten erotaan". Yksityiskohtaiset syyt eroon eivät ole lasten asioita. Lapselle pitäisi jäädä oikeus olla molempien vanhempiensa rakastama ja arvostama. Toisen mustamaalausta lapselle ei saa liittyä eroon, Saloheimo lisää.

Olenko syypää?

Ero on erittäin harvoin lapsen syy. Kuitenkin toisinaan nuori voi kokea olevansa syypää perhesotkuihin ja reagoida sen mukaisesti.

Lapselle pitäisi jäädä oikeus olla molempien vanhempiensa rakastama ja arvostama.

Anja Saloheimo

– Pitää kertoa selkeästi, että ero ei ole lapsen syy. Sitä pitää ehkä toistaa useampaankin kertaan, Saloheimo opastaa.

– Pelkään, että monet tuudittautuvat siihen, että ero menee omalla painollaan. Lapset helposti tekevät omia johtopäätöksiään ja he voivat reagoida eroon ryhtymällä pikkuaikuiseksi, huolehtimalla vanhemmistaan.

Vastuuta ei tule pakoilla, vaikka elämäntilanne muuttuisikin radikaalisti.

– Vanhemmuus ei pääty eroon, vaikka parisuhde päättyisikin, terapeutti toteaa.