Koulunsa puolesta taistellut kylä sai tunnustusta ja palkittiin Hämeen Vuoden 2015 kylänä

Forssan Koijärvi nousi kohulla valtakunnan otsikoihin 1970-luvulla, kun siellä syntyi Suomen ympäristöliike. Nyt Koijärven alueen lapset käyvät upouutta kylien yhteistä ekokyläkoulua. Koijärvi sai lauantai-iltana Hämeen Vuoden Kylä 2015 -palkinnon

kulttuuri
Päväkotilapsia pihalla
Forssan kaupungin johtoa painostettiin koulu- ja päiväkotihankkeessa voimakkaasti, mutta myös päättäväistä talkoojoukkoa tarvittiin jotta uusi koulu nousi syrjäkulmalle.Nyt myös päiväkotilasten kelpaa olla uusissa tiloissa.Koijärven päiväkoti

Hämeen Vuoden Kylä 2015 on Koijärvi Forssasta. Koijärven alueen kylätoiminta perustuu vahvaan yhteistyöhön, selkeään työnjakoon ja monipuoliseen toimintaan alueen asukkaiden hyväksi.

Valinta julkistettiin Lopella Vojakkalan lavalla lauantai-iltana Vuoden Kylän julkistamisjuhlassa.

Koijärvi käsittää Forssan kaupungin pohjoisen maaseutualueen ja siellä on asukkaita noin 1250. Koijärven kunta liitettiin Forssaan 1960-luvulla.

Paljon kyläyhdistyksiä, mutta yhteinen päämäärä

Kylätoimintaa Koijärvellä ylläpitävät Koijärven alueen kylät ry sekä Matkun, Kojon, Peräjoen ja Vuoltun kyläyhdistykset sekä Valijärvi-toimikunta.

Koijärven alueen kylät ry toimii alueen toimijoiden kokoajana ja yhteistyön rakentajana. Koijärven alueen kylät ry hoitaa myös tiedottamisen. Se tekee Kylähullu-lehteä, joka on ilmestynyt kyläläisten iloksi jo toistakymmentä vuotta.

Yhdistys yleensä käynnistää asioita ja kehittää niitä. Sillä on myös neuvottelijan rooli.

Koijärvi nousi Lounais-Hämeessä otsikoihin kun se taisteli Forssan kaupungin byrokratiaa vastaan ja sai kun saikin läpi uuden kyläkoulun rakennushankkeen. Sitä voi pitää pienenä ihmeenä, sillä nykyisin kyläkouluja lähinnä ajetaan alas.

Koulu-päiväkoti oli voimannäyte

Lapset käyvät nyt kylien yhteistä ekokyläkoulua. Koijärven seudun väki auttoi koulu-päiväkodin viimeistelyssä.

Maanrakennus- ja pihatyöt tehtiin talkoina ja näin arvioidaan Forssan kaupungin säästäneen arviolta 130 000 euroa.

Koijärven oma-ohjelmia eli asukkaiden tekemiä kyläsuunnitelmia on toteutettu jo 15 vuotta. Alueen kolmea kylätaloa on kunnostettu ja niissä toimitaan ympäri vuoden. Talot tarjoavat monipuolista toimintaa ja palveluja kyläläisille.

Pitkäaikaistyöttömiä on työllistetty niin kyläsihteeriksi kuin seniorikaveriksi. Kyläympäristöstä ja kyläturvallisuudesta pidetään huolta yhdessä. Kylät tekevät uudisasukashankintaa ja kylähistoriakin on osattu tuotteistaa.

Koijärven alueen kylät on jo myös vuosia hoitanut Forssan kaupungin Valijärven virkistysaluetta rakennuksineen.

Hämeen Vuoden Kylän valitsee vuosittain Hämeen Kylät ry, Kanta-Hämeen maakunnan alueella toimiva maakunnallinen kyläyhdistys. Koijärvi on myös Hämeen ehdokas valtakunnalliseksi Vuoden Kyläksi, jonka Suomen Kylätoiminta ry julkistaa syyskuussa Raahessa.

Lauantaina julkistettiin myös Hämeen Kylätoiminnan tiennäyttäjä 2015. Hän on Merja Zetterman Lopen Salonkylältä.

Parhaaksi paikallistoimintaesimerkiksi valittiin Forssan Letkun kestävä kylätoiminta.