1. yle.fi
  2. Uutiset

YK: Jemenin rauhanneuvottelut alkavat viikon päästä

Molemmat osapuolet ovat ilmoittaneet osallistuvansa Genevessä pidettäviin neuvotteluihin. Alun perin rauhanneuvottelujen piti alkaa jo toukokuun lopulla. Siviilien tilanne Jemenissä on katastrofaalinen, mutta rajakahakointi on vain yltynyt viime päivinä.

Ulkomaat
YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon.
YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon.Justin Lane / EPA

Jemenin hallituksen ja shiialaisten huthikapinallisten väliset rauhanneuvottelut alkavat Sveitsin Genevessä ensi viikon sunnuntaina, YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon ilmoitti.

Molemmat osapuolet ovat kertoneet osallistuvansa neuvotteluihin, joiden oli alun perin määrä alkaa jo 28. toukokuuta. YK:n isännöimissä rauhanneuvotteluissa pyritään sopimaan tulitauosta, huthien vetäytymisestä ja humanitaarisen avun lisäämisestä.

YK:n humanitaarisen avun päällikkö Stephen O'Brien kuvaili tällä viikolla Jemenin humanitaarista kriisiä "katastrofaaliseksi". Hänen mukaansa 20 miljoonaa siviiliä eli 80 prosenttia kansasta on avun tarpeessa.

Rauhanneuvottelujen alla tilanne Jemenissä on kiristynyt entisestään. Lauantaina huthikapinalliset ampuivat ensimmäistä kertaa Scud-ohjuksen Saudi-Arabiaan. Perjantain rajataisteluissa kuoli Saudi-Arabian armeijan mukaan neljä sen sotilasta. Huthien tappioista ei ole tarkkoja tietoja.

Jemenin kriisi alkoi viime syyskuussa, kun shiialaiset huthikapinalliset valtasivat pääkaupunki Sanaan. Presidentti Abd-Rabbu Mansour Hadi lähti maanpakoon Saudi-Arabiaan keväällä huthien edettyä kohti eteläistä Adenin kaupunkia.

Saudi-Arabian johtama Persianlahden sunnimaiden liittouma aloitti ilmaiskut hutheja vastaan maaliskuun lopulla palauttaakseen Mansour Hadin valtaan. Liittouma pelkää huthien voimistumisen lisäävän shiialaisen Iranin vaikutusvaltaa alueella. Ilmaiskujen aloittamisen jälkeen Jemenin sodassa on kuollut yli 2 000 ihmistä.

Lähteet: Reuters, AFP

Lue seuraavaksi