1. yle.fi
  2. Uutiset

Melanooma-ihosyöpä on yleistynyt Yhdysvalloissa hälyttävästi

Melanoomien määrä on kaksinkertaistunut Yhdysvalloissa muutamassa vuosikymmenessä, uutispalvelu Duodecim raportoi tutkimuksesta.

Ulkomaat
Auringonpalvominen ja etenkin ihon polttaminen altistavat melanoomalle.
Auringonpalvominen ja etenkin ihon polttaminen altistavat melanoomalle.Pekka Sipilä / Yle

Jopa 65 000 amerikkalaista sairastuu vuosittain melanooma-ihosyöpään. Diagnoosien määrä on kaksinkertaistunut vuosien 1982–2011 välillä, Yhdysvaltain tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskus CDC on saanut selville.

1980-luvulla sadastatuhannesta ihmisestä 11 sai melanoomadiagnoosin, ja vuonna 2011 luku oli liki 23. CDC varoittaa, että mikäli kehitykseen ei puututa, melanoomasta tulee aiempaa usemman riesa.

Yksi melanooma-ihosyövälle altistava tekijä on runsas altistuminen auringolle.

Terveyskirjaston mukaan Suomessa todetaan joka vuosi arviolta 1 100 uutta melanoomatapausta. (siirryt toiseen palveluun) Ihomelanoomat jaotellaan neljään eri ryhmään, Terveyskirjastossa kirjoitetaan.

CDC:n tutkimuksesta kertoi ensimmäisenä The British Medical Journal -tiedejulkaisu.

Lähteet: Uutispalvelu Duodecim

Lue seuraavaksi