Lentokoneet korjaavat kohta itsensä ilmassa

Ihmisruumiin innoittamat tutkijat luulevat, että itseään korjaavaa materiaalia voidaan käyttää myös pyöräilykypärissä ja kynsilakassa.

tiede
Työntekijä siirtävät siiven osaa tehtaalla.
Carsten Rehder / EPA

Ihmisruumiin innoittamina brittitutkijat ovat kehittäneet lentokoneen siiven, joka korjaa itse itsensä.

University of Bristolin tutkijat ovat työstäneet hiilikuiturakennetta, joka pystyy särön saatuaan korjaamaan itsensä. Materiaali on kevyttä mutta kestävää, ja voi testien mukaan tulla taas yhtä kovaksi, kuin ennen lohkeamista.

Tutkijat ovat lisänneet hiilikuiturakenteeseen pieniä mikrokuulia. Kuulat sisältävät nestemäistä ainetta, joka lentokoneen siiven saatua murtuman valuu säröihin.

Professori Duncan Wass kertoo The Independent-lehdelle (siirryt toiseen palveluun), että uusi tekniikka voisi tulla tuotantoon jo lähitulevaisuudessa. Wassin tutkijaryhmä halusi selvittää, voisiko lentokoneen siipiin käytössä tulevia pieniä, melkein huomaamattomia säröjä ehkäistä. Teknologia myös auttaisi koneteknikkoja havaitsemaan säröt helpommin.

Jopa tutkijoiden itsensä mukaan keksintö hipoo jo science fiction -kirjallisuutta. Kun mikrokuulien sisältö valuu siipien lohkeamiin, ne tulevat yhteyteen katalysaattorin kanssa. Syntyy kemiallinen reaktio, joka kovettaa aineen. Prosessin pituus riippuu ympäröivästä lämpötilasta – Dubain auringossa vaurion korjautuminen kestää Wassin mukaan pari tuntia, kun taas Reykjavikin pakkasasteet viivyttävät prosessin jopa 24 tuntiin.

Inspiraationa ihminen

Ihmisen iho kehittää ruven haavaan. Brittitutkijat saivat inspiraatiota ihmisen kyvystä parantaa itsensä kehittäessään uutta lentokoneen siipeä.

– Emme ole kehittyneet vastustamaan kaikkia vaurioita, muuten meillä olisi yhtä paksu nahka kuin sarvikuonolla. Mutta jos haavoitumme, vuodamme verta ja haavan päälle muodostuu rupi, joka paranee. Me olemme yksinkertaisesti soveltaneet tämän synteettiseen materiaaliin – tehkäämme jotakin, joka korjaa itsensä, Duncan Wass sanoi The Independentille.

Tutkijat uskovat, että hiilikuiturakennetta voidaan käyttää myös muissa tuotteissa. Matkapuhelinten näytöt, tennismailat, pyöräilykypärät ja kynsilakat voivat kohta sisältää itseään korjaavaa ainetta.

Lähteet: The Independent