1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Tuntuuko, että aina tuulee ja kovaa? – Tässä selitys

Kevät on ollut tavallista tuulisempi tänä vuonna. Erityisesti Etelä- ja Länsi-Suomessa sekä Lapissa tuuli on puhaltanut navakasti toukokuussa. Keskituulennopeus on ollut jopa metrin keskimääräistä kovempi. Toukokuussa oli myös kaksi myrskypäivää, mikä on melko harvinaista Suomessa.

Ilmatieteen laitos varoitteli kovasta tuulesta toukokuussa. Kuva: Yle

Viimeksi sunnuntaina kova tuuli katkoi sähköjä ja lennätti pihakalusteita eri puolilla Suomea.

Toukokuu oli Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan tavanomaista tuulisempi. Esimerksiksi Helsinki-Vantaan lentokentällä mitattiin keskituulennopeudeksi 4,9 metriä sekunnissa, mikä on metrin enemmän kuin keskimäärin. Myös kevätmyrskyjä oli toukokuussa kaksi kappaletta.

– Se on sinällään harvinaista, kun tilastojen valossa toukokuussa mitataan myrskylukemia yhtenä päivänä joka toinen vuosi, kertoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Niina Niinimäki.

Myös tuulen puuskaisuus on ollut rajumpaa kuin tavallisesti.

– Kovia puuskia, joissa tuulennopeus on 15 metriä sekunnissa tai enemmän, ei viime vuosina ole mitattu edes ihan joka vuosi. Tänä vuonna puuskat esimerikiksi Savonlinnassa olivat toukokuussa kovimmillaan 16,5 metriä sekunnissa. Yhtä kovia tuulenpuuskia on mitattu toukokuun aikana viimeksi vuonna 2012.

Myrskypäiviä vähän

Moni on viime viikkoina huomioinut tuulen navakkuuden. Vaikka rajuja tilastollisia muutoksia ei olekaan, on meteorologilla selitys havaintoihin.

– Yksi asia, mikä voi vaikuttaa siihen, että nyt on tuntunut hyvin tuuliselta, on se, että viime vuosina myrskyisten päivien määrä on ollut tavanomaista pienempi. Esimerkiksi viime vuonna mitattiin vähiten myrskypäiviä viimeiseen 20 vuoteen. Siihen verrattuna tuuliset päivät jäävät nyt varmasti paremmin mieleen, meteorologi Niina Niinisalo Ilmatieteen laitokselta kertoo.

Niinisalo sanoo, että vaikka nyt on tuntunut tuuliselta, ei pidemmällä aikajänteellä tuulisuudessa kuitenkaan ole selkeää suuntausta tuulisempaan tai heikkotuulisempaan suuntaan.

– Etenkin puuskien kohdalla aikasarjat ovat vielä niin lyhyitä, että niiden pohjalta ei oikein voida tehdä johtopäätöksiä tuulisuuden muutoksista.

Säärintamat pyykivät Suomen yli

Myrsky määritellään tuulennopeuden perusteella. Silloin, kun merellä keskituulennopeus on 21 metriä sekunnissa, voidaan puhua myrskystä.

– Myös myrskytuulia on mitattu toukokuussa kahtena päivänä, mikä on epätavallista.

Tuulet selittyvät suursäätilanteella.

– Matalapaineet säärintamineen ovat pyyhkineet Suomen yli ja silloin tuulee ja on sateista. Maanpinta kun lämpiää auringossa, tulee siinä pyörteitä ja puuskia, meteorologi Niina Niinimäki selventää.