Taikajuustohuijauksesta syytetty ranskalaisnainen oikeuteen

Miljoonia euroja Chilessä "taikajuustolla" huijanneen naisen oikeudenkäynti alkoi maanantaina Ranskassa.

Ulkomaat

Ranskassa alkoi maanantaina oikeudenkäynti 74-vuotiasta Gilberte van Erpea vastaan. Syytteen mukaan hän huijasi tuhansia ihmisiä ostamaan tarvikkeita, joilla nämä voisivat valmistaa "taikajuustoa", jonka he voisivat myydä edelleen kosmetiikkayhtiöille.

Pyramidihuijauksen tekijät keräsivät jopa 14,5 miljoonaa euroa uhreiltaan ennen kiinnijäämistään. Tapaus on yksi suurimmista huijauksista Etelä-Amerikassa. Van Erpen yhtiöllä oli jopa 20 toimipaikkaa ympäri maata.

Huijauksen mukaan "taikajuusto" oli useiden kauneusvoiteiden arvokas ainesosa, jota käytettiin lukuisten kosmetiikkatuotteiden valmistuksessa. Tuotteita käyttivät van Erpen mukaan useat julkkikset, kuten Michael Jackson.

"Taikajuusto-tapaus", kuten sitä Ranskassa kutsutaan, alkoi vuonna 2005, kun van Erpe alkoi pitää Chilessä tilaisuuksia, joissa hän kannusti ihmisiä valmistamaan "taikajuustoa" kotonaan.

Tuotteen valmistuksen aloittamiseen tarvittu aloituspakkaus maksoi 369 euroa ja se sisälsi suodattimia ja erikoisjauhetta, jota piti sekoittaa maitoon, jotta siitä syntyisi eräänlaista juustoa. Ihmisille kerrottiin, että heidän "juustonsa" myytäisiin kongolaiselle yhtiölle, joka puolestaan myisi sen eteenpäin ranskalaisille kosmetiikkayhtiöille, kuten L’Orealille.

Juusto mätäni lopulta varastoon

Ensimmäisten uhrien houkuttelemiseksi heille annettiin aloituspakkaukset ilmaiseksi ja heidän ensimmäisistä "juustoeristään" todella maksettiin. Siten heidät vakuutettiin sijoittamaan ansaitsemansa rahat uudelleen huijaukseen. Monia kannustettiin värväämään mukaan ystäviään ja perheenjäseniään.

Huijaus levisi nopeasti ja Chilen viranomaisten mukaan noin 5 500 ihmistä joutui lopulta huijatuksi. Useat ihmiset ottivat kiinnelainoja talojaan vastaan tai velkaantuivat raskaasti huijauksen vuoksi. Suurimmat sijoitukset huijaukseen olivat ranskalaisten tiedotusvälineiden mukaan jopa lähes 170 000 euroa. Osa irtisanoutui työstään voidakseen valmistaa "juustoa" kokoaikaisesti.

Maksut "juustosta" loppuivat pian ja ensimmäiset maksut ilmeisesti rahoitettiin uusien pakettien myynnillä.

"Taikajuustoa" ei kuitenkaan koskaan edes viety Chilestä mihinkään. Paikallinen toimittaja löysi sitä myöhemmin tonneittain mätänemästä eräässä varastossa.

Huijaus paljastui heinäkuussa 2006 ja van Erpe pidätettiin Nizzassa kaksi vuotta myöhemmin. Häntä ei kuitenkaan voitu luovuttaa Chileen oikeudenkäyntiä varten, joten hänen oikeudenkäyntinsä käydään siksi Ranskassa. Van Erpen lisäksi syytteessä on kolme hänen väitettyä apuriaan.

Joidenkin tietojen mukaan van Erpe käytti samaa huijausta Perussa muutamaa vuotta aiemmin. Silloinkin huijauksen uhriksi joutui tuhansia ihmisiä.

Lähteet: AFP, Yle Uutiset