Länsisataman jättiterminaali uhkaa myöhästyä – uusi alus kolkuttelee jo porteilla

Nykyinen Länsiterminaali Helsingin Jätkäsaaressa toimii kapasiteettinsa äärirajoilla. Uuden, entistä huomattavasti nopeamman ja sujuvamman matkustajaterminaalin pitäisi olla käytössä vajaan kahden vuoden kuluttua, vaikka kaavakin on vielä hyväksymättä. Painetta terminaalin valmistumiselle lisää Länsisataman tukikohdakseen ottava uusi alus.

Kotimaa
Havainnekuva Länsisatamaan suunnitellusta uudesta terminaalista.
Uuteen terminaaliin tulisi rakennusoikeutta peräti 15 000 kerrosneliömetriä.PES-Arkkitehdit Oy

Helsingin Jätkäsaareen virtaavien laivamatkaajien määrän arvellaan seuraavien viiden vuoden aikana kasvavan huimasti. Vuonna 2020 Länsisataman kautta kulkisi jo kahdeksan miljoonaa matkustajaa nykyisten runsaan kuuden miljoonan sijaan.

Länsisataman vanha terminaali on jo nyt ruuhkainen. Kulkijoita vaivaavat lisäksi pitkät kävelymatkat lähtöselvitysaulasta laivaan. Jätkäsaaren eteläkärkeen suunitellun uuden matkustajaterminaalin tarve on siis ilmeinen.

Valmista pitäisikin olla jo vajaan kahden vuoden kuluttua huhtikuussa 2017. Aikataulu on hyvin tiukka, sillä tarvittava asemakaavamuutos on vasta kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyssä.

– Aikataulu on tässä vaiheessa vielä realistinen, mutta tietenkään se ei asemakaavan osalta siedä mitään viivästyksiä, toteaa Länsisataman uudistamishankkeen projektipäällikkö Ari Parviainen Helsingin Satamasta.

Uusi alus ei suostu odottelemaan

Eteläkärkeen on jo valmistunut kaksi uutta laivapaikkaa, joiden käyttöönotto vaatii tuekseen terminaalin. Helsingin Satamaan kohdistuvaa painetta lisää sekin, että Tallink on tilannut Jätkäsaareen uuden aluksen, jonka on määrä saapua tukikohtaansa huhtikuussa 2017.

– Tottakai tämä uuden aluksen valmistuminen tuo paineita, mutta meillä on hyvä yhteistyö varustamon kanssa. Aikautauluun liittyvät riskit tunnistetaan molemmin puolin ja erilaisiin tilapäisjärjestelyihin on valmiudet, mikäli terminaali jostain syystä viivästyy, Parviainen vakuuttaa.

Hänen mukaansa kaikkia mahdollisia reittejä rakennusluvan saamiseksi ajoissa selvitetään parhaillaan. Työt pitäisi päästä aloittamaan viimeistään kuluvan vuoden lopulla, jotta ovet saadaan auki toivottuun aikaan.

Risteilyt vaihtuneet pikasiirtymiin

Perinteiset päiväristeilyt bingoineen ovat jäämässä Tallinnan-liikenteessä vähemmistöön.

– Se on enemmän matkustamista paikasta toiseen tietyn syyn vuoksi kuin perinteistä risteilymatkailua, jossa laivamatka on asian ydin. Siinä suhteessa trendi on jonkin verran muuttunut matkustajaliikenteessä Tallinnaan, Parviainen toteaa.

Jotta kasvava reittiliikenne olisi mahdollisimman nopeaa, halutaan uudesta terminaalista tehdä sujuva läpikulkupaikka.

– Uusi terminaali on tarkoitus räätälöidä nykyajan tarpeisiin, tähän nopeasti käytävään Tallinnan-liikenteeseen, mikä tuo omia haasteitaan terminaalirakennukselle. Myös jatkoyhteyksien pitää olla kunnossa, Parviainen sanoo.