Tuppisuut suomalaiset eivät ole ongelma: brasilialainen nauttii Suomen hiljaisuudesta

Brasilialainen Mariana Rocha sanoo nauttivansa siitä, että Oulussa saa olla omien ajatustensa parissa. Ilmakitarakilpailun vakavuudesta hän hämmentyi.

Kotimaa
Mariana Rocha veisi Oulussa vierailevan tutustumaan esimerkiksi Kuivasjärven maisemiin.
Mariana Rocha veisi Oulussa vierailevan tutustumaan esimerkiksi Kuivasjärven maisemiin.Nadja Mikkonen/Yle

Tohtoriopiskelija Mariana Rocha saapui Brasiliasta Suomeen ja Ouluun viime elokuussa. Sillloin kesä oli kuuma ja kadut hiljaisia lomalaisten ollessa toisaalla. Sittemmin Rochan vaikutelma Oulusta kaupunkina on muuttunut, joskin ihmiset tuntuvat yhä hieman varautuneilta. Oulussa saa sentään pyöräillä rauhassa, toisin kuin Brasiliassa.

– Brasiliassa on paljon katuväkivaltaa ja liikenne on hyvin vilkasta. Täällä voin helposti päästä mihin paikkaan pyörällä ja ihan itsekseni, Rocha kertoo.

Myös hiljaisuus kelpaa Rochalle mainiosti. Vaikka hän omien sanojensa mukaan on kotoisin äänekkäästä maasta, Rocha nauttii siitä, että saa Oulussa olla omien ajatuksiensa parissa.

Erityisesti hän nauttii Kuivasjärven alueella kävelemisestä ja luonnon lähellä oleilusta.

Jos saat jostakusta täällä kädenpuristuksen irti, olet onnekas.

Mariana Rocha

– Talvella tämä on hyvä alue revontulien näkemiseen. Kävin täällä viime talvena kolmisen kertaa yöaikaan katselemassa niitä. Yritin myös hiihtää, mutta siinä en ole erityisen hyvä, Rocha sanoo.

Muita suosikkialueita Oulussa ovat Ainolanpuisto, jonka pienet vesialueet, kukat ja puistikossa lymyävät eläimet viehättävät Rochaa. Kun tulee tarve vaihtaa viihteelle, Rocha löytää ystäviä ja tunnelmaa keskustan pubista.

Halauksia saisi olla enemmän

Viime kuukausien aikana tohtoriopiskelija on ehtinyt myös matkustaa niin Lapissa kuin Helsingissäkin. Rochan mielestä Oulu voittaa vertailussa Helsingin.

– Oulu on hyvin kodikas ja ystävällinen paikka, ehkä siksi, että tämä on pieni kaupunki, Rocha sanoo.

Rochan suomalainen ohjaaja oli suureksi avuksi Rochan saapuessa Ouluun. Siitä hän on päätellyt, että suomalaiset ovat hyvin avuliasta kansaa, joskin toisiaan tavatessaan suomalaiset halaavat tai suukottelevat brasilialaisia vähemmän.

– Jos saat jostakusta täällä kädenpuristuksen irti, olet onnekas, Rocha sanoo.

Hauskin muisto Oulusta löytyy helposti. Ilmakitarakilpailu teki Rochaan lähtemättömän vaikutuksen.

– En ole koskaan nähnyt tai kuullut sellaista. Eikä se ole mikään harrastus. Ihmiset ottavat sen vakavasti! Rocha sanoo.