Poliisi ratsasi Deutsche Bankin Frankfurtin-toimistot

Pankki kertoi sunnuntaina vaihtavansa johtoaan. Ratsiat eivät pankin mukaan liity sen työntekijöihin.

talous
Kaksi pilvenpiirtäjää tummenevan taivaan alla Saksan Frankfurtissa. Etualalalla Deutsche Bankin logo.
Arne Dedert / EPA

Poliisit ovat tehneet ratsian Saksan suurimman luotonantajan Deutsche Bankin tiloihin Frankfurtissa. Viranomaiset ovat etsineet todisteita pankin asiakkaiden epäillyistä rikoksista, eivät pankin työntekijöiden, kertoo pankin tiedottaja uutistoimisto AFP:lle.

Viime kuussa pankille määrättiin yli kahden miljardin euron sakot korkokeinottelusta. Deutsche Bank on parhaillaan mukana kaikkiaan 6 000 oikeusriidassa. Sisäinen tutkinta sillä on kesken rahanpesuepäilyjen takia Venäjällä, kertoo uutistoimisto Bloomberg.

Toissa päivänä pankki tiedotti vaihtavansa johtoaan. Nykyiset toimitusjohtajat Anshu Jain ja Jürgen Fitschen siirtyvät syrjään ja toimitusjohtajana aloittaa John Cryan.

Fitschenillä on kesken oikeudenkäynti, jossa häntä epäillään harhaanjohtavan todistajanlausunnon antamisesta vuonna 2002. Jos hänet tuomitaan syylliseksi, seurauksena voi olla vankeusrangaistus.

Lähteet: AFP