Kulttuurikritiikki ostetaan mediatalon ulkopuolelta

Kulttuurikritiikin voi löytää tulevaisuudessa Instagramista tai videoklippinä Twitteristä. Verkossa voidaan julkaistaa pidempikin kritiikki. 

kulttuuri
Turun Sanomien, Savon Sanomien, Kalevan ja Helsingin Sanomien kulttuurisivut päällekkäin.
Yle

YTL, FM, yliopisto-opettaja Maarit Jaakkolan mukaan sanomalehtien kulttuurijutut ovat merkkimäärältään mitattuna lyhentyneet, mutta kulttuurisivujen määrä on lisääntynyt. Arvosteluiden keskipituus on lyhentynyt juttutyypeistä eniten.

– Taidetta voidaan arvioida myös henkilöhaastatteluissa ja reportaaseissa, Jaakkola kertoo.

Jaakkola on tutkinut suomalaisten sanomalehtien kulttuuriosastojen muutosta vuosina 1978–2008. Tutkimusaineistoon kuuluivat Aamulehden, Helsingin Sanomien, Kalevan, Savon Sanomien ja Turun Sanomien kulttuurisivut.

Taidekritiikin määrä on laskenut alle kolmasosan painetun journalismin kulta-aikana 1978–2008. Arvosteluja oli vuonna 1993 noin 35 prosenttia kaikista jutuista, vuonna 2008 niitä oli 26 prosenttia.

– Kyseessä ei ole dramaattinen lasku, Maarit Jaakkola muistuttaa.

Jaakkolan journalistiikan alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan 23. kesäkuuta Tampereen yliopistossa.

Kulttuurijournalismi muuttaa muotoaan ja juttutyypit lisääntyvät. Esimerkiksi Aamulehti aloitti viime vuonna nettikritiikit. Verkkoa ja sosiaalista mediaa voidaan hyödyntää esimerkiksi tunnelmien välittämisessä.

Kulttuurijuttuja joukkoistetaan, jotta yleisökin pääsisi osallistumaan. Kulttuurikritiikin voikin löytää tulevaisuudessa Instagramista tai videoklippinä Twitteristä. Verkossa voidaan julkaistaa pidempikin kritiikki.

Kulttuurikritiikki ulkoistettu lehdissä

– Kulttuurimaisema muuttuu ja asiantuntijan käsite on muuttunut. Kritiikki ostetaan usein medioiden ulkopuolelta ja emotoimituksen kulttuuriosasto tekee uutismaisia kulttuurijuttuja.

Yhä useamman taidekritiikin tekee toimitukseen freelancer-suhteessa oleva kriitikko. Kulttuuritoimituksissa onkin siten yhä enemmän kulttuurin yleis- ja uutistoimittajia kuin aikaisemmin, jolloin toimittajat olivat jonkin tietyn alan erityisosaajia. Heillä oli aiemmin myös arvostelujen kirjoittamiseen vaadittua pätevyyttä.

Kulttuuria on alettu johtaa medioissa osastona muiden osastojen tapaan. Myös muissa Pohjoismaissa kehitys on ollut samansuuntaista.

Maarit Jaakkola pitää kulttuurin paljon puhuttua kriisiä moniulotteisena asiana eikä ole huolestunut alan journalistisesta kehityksestä. Kriisi pitää alan elinvoimaisena.

Kulttuuri uskaltaa puhua rahasta

Jaakkola myöntää, että kulttuurin jutut voivat kääntyä myös puffijournalismiksi, joka markkinoi taidenäyttelyitä ja konsertteja.

– Kulttuuritoimittajat korostavat kuitenkin aina omaa kriittisyyttään. Rahasta ei ole aiemmin kulttuuritoimituksissa juuri uskallettu puhua. Nykyisin raha kuuluu journalistiseen keskusteluun, Jaakkola iloitsee.

Kulttuuritoimittajien tehtävänä on vaalia kriittisyyttä ja tarjota uusia näkökulmia. Tulevaisuudessa voidaan keskustella myös kulttuurin sisäpiireistä ja tutkiva journalismikin on alkanut palkita kulttuuritoimittajia.

Maarit Jaakkola on syntynyt Tampereella ja suorittanut yhteiskuntatieteiden maisterin, filosofian maisterin ja yhteiskuntatieteiden lisensiaatin tutkinnot Tampereen yliopistossa.

Hän on työskennellyt journalismin opettajana ja tutkijana Tampereen yliopistossa vuodesta 2006 lähtien. Aiemmin hän on työskennellyt kulttuuritoimittajana muun muassa Helsingin Sanomissa ja STT-Lehtikuvassa.