yle.fi-etusivu

Tori Amos Suomessa: Musiikkibisnes on ikäisilleni naisille ankara – video

Yli 20 vuotta kestäneen uran tehnyt amerikkalainen laulaja konsertoi maanantaina ja tiistaina Helsingissä.

kulttuuri
Tori Amos

Tori Amos taituroi maanantaina loppuunmyydyssä konsertissa Finlandia-talossa. Hän esiintyi yksin säestämällä itseään pianolla ja sähköuruilla. Paikalla oli paljon ulkomaisia faneja, jotka kiertävät laulajan konserteissa ympäri maailmaa.

– Ihmiset ovat kiintyneitä tiettyihin kappaleisiin. Heillä on suhde biiseihin. Se ei välttämättä liity minuun, vaan musiikkiin ja kappaleisiin. Ja ymmärrän sen.

Tori Amosin ensimmäsen sooloalbumin julkaisemisesta on kulunut jo yli 20 vuotta. Levyjä on ilmestynyt 14, joista viimeisin vuosi sitten.

– En ota mitään itsestään selvyytenä. Ymmärrän, että on etuoikeus tehdä musiikkia. Musiikkibisneksessä on nykysin vaikeaa monelle artisteille tehdä pitkä ura. Yleisö ottaa artistista kaiken irti ja siirtyy sitten seuraavaan. Uran kestäminen 10 tai jopa 25 vuotta on harvinaista.

Tori Amos on tällä hetkellä 51-vuotias. Amosin mielestä musiikkibisnes on hänen ikäisilleen naisille ankara.

– Ikäisilleni miehille on levytyssopimuksia enemmän kuin naisille. Jos menee katsomaan Bruce Springsteeniä, häntä ei ajatella isoisänä kertomassa tarinoita. Konserttiin mennään katsomaan coolia tyyppiä, jolla on jo kokemusta ja viisautta. Hän on iätön. Kulttuurimme on hyvin nuorisopainotteinen.

Meno musiikkibisneksessä on Amosin mukaan rajumpaa naisille kuin elokuva-alalla.

– Konserttiin ei tulla kuuntelemaan isoäitiä laulamassa lauluja. Laulujentekijöiden pitää kertoa kaikenlaisia tarinoita, eikä se ole sama, kun tekee isoäidin roolia.

– Elokuvamaailmassa Helen Mirren, Judi Dench ja Meryl Streep tekevät töitä, mikä on hienoa. Ja he ovat vielä vanhempaa sukupolvea.

Seuraavaksi Tori Amos keskittyy musikaalimaailmaan. Pari vuotta sitten Lontoossa sai ensi-iltansa musikaali The Light Princess, johon Amos sävelsi musiikin. Myöhemmin musikaalista julkaistaan albumi. Tähtäimessä on viedä musikaali Broadwaylle.

– Peukut pystyyn. Broadwayllä esitetään paljon musikaaleja, jotka eivät toimi ja ne lopetetaan ennen aikojaan. Sen takia haluan tehdä tämän projektin kunnolla.

Musikaaliprojektin jälkeen Tori Amos mitä todennäköisimmin keskittyy jälleen oman soolomateriaalin tekemiseen.